Ohita navigaatio

Kokeile lentämistä simulaattorilla

Artikkeli julkaistu
23.09.2015 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Ihmisiä & Ilmailua
Vähän vasemmalle ja keulaa ylöspäin. Lentosimulaattorissa voit turvallisesti kokeilla nousuja, kaarroksia kilometrien korkeudessa ja laskeutumista kiitoradalle. Kokeilemisen arvoisia simulaattoreita löytyy eri puolilta Suomea.

Lentosimulaattorit ovat alan ammattilaisille tuiki tärkeitä koulutusvälineitä. Nykyaikaisen tietokoneteknologian ansiosta pilottien arki on myös meidän mattimeikäläisten ulottuvilla.  

Eikä pahinkaan kömmähdys koneen kaasukahvan ja järjestelmien käytössä koidu kohtalokkaaksi. 

Koko maailma Helsingin Salmisaaressa

– Valtaosa asiakkaistamme tulee pitämään hauskaa ja kokeilemaan matkustajalentokoneen ohjaamista. Muutama Finnairin lentäjä on tuonut perheensä tutustumaan työympäristöönsä, kertoo yrittäjä Panu Fabritius, jonka Takeoff Simulations Oy operoi Airbus A320 -simulaattoria Helsingin Salmisaaren liikuntakeskuksessa.

Salmisaaressa simulointi kattaa koko maailman ja yli 24 000 lentokenttää. Tarjolla on viisi valmista elämyspakettia, joista yksi keskittyy lentopelon lievittämiseen.

– Käymme ensin läpi lentokoneen toimintoja ja mahdollisia hätätilanteita. Sitten asiakas lentää Helsingin yläpuolella. Viimeisessä osiossa sammutamme moottorit 7000 metrin korkeudessa ja teemme hätälaskun lähimmälle lentokentälle, Fabritius esittelee.

Vanhaan ja nykyiseen malliin Suomen ilmailumuseossa

Vantaan Aviapoliksen alueella sijaitsevassa Suomen ilmailumuseossa voit valita neljästä lentosimulaattorista.

Retrokokemuksia kaipaavat hyppäävät toisen maailmansodan aikaisen Messerschmitt Bf 109 -hävittäjän tai kaksimoottorisen Piper Aztecin puikkoihin.

Nykyaikaisesta kalustosta kiinnostuneille tarjolla ovat Diamond-DA42 -yleisilmailukone ja yhteistyössä Finnair Flight Academyn kanssa Boeing 757-suihkumatkustajakone. Viimeksi mainittuun saat varattua myös elämyspalveluita.

Airbus A320 Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla

Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla pääset puolen tunnin tai tunnin lennolle Airbus A320 -simulaattorilla.  

Simulaattori sopii erinomaisesti esimerkiksi merkkipäivien viettoon ja polttariporukoille, sillä siihen mahtuu myös 12 matkustajaa.

Lentotaisteluun Keski-Suomen ilmailumuseossa

Keski-Suomen ilmailumuseoon Tikkakoskella on rakennettu Messerschmitt Bf 109 -hävittäjälentokoneen ohjaamo oikeanlaisine ohjainlaitteineen, mittareineen ja kytkimineen.

Kolme videotykkiä heijastaa maisemia kolmelle kankaalle. Valittavissa on useita erilaisia lentotehtäviä.

Simulaattorit vanhoista koneista

Satakunnan Simulaattorilentäjät ry pyörittää Noormarkussa kahta vanhasta lentokoneesta rakennettua lentosimulaattoria.

Toisen simulaattorin perustana on Cessna 172N Skyhawk II, toisen PIK-5b -purjelentokone.

Simulaattorivaraukset:

Takeoff Simulations Oy 
Suomen ilmailumuseo 
Kokkola-Pietarsaaren lentoasema, varaukset vain puhelimitse: puh. 0500 664458/Peter Furubacka
Keski-Suomen ilmailumuseo 
Satakunnan Simulaattorilentäjät ry

Kuvat: Takeoff Simulations Oy