Ohita navigaatio

Lufthansa vahvistaa yhteyksiään Lappiin: Tuplamäärä lentoja ensi talvena!

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
30.03.2016 klo 07:19
Arkistointipäiväys
Lufthansan lentokone Kittilän lentokentällä.
Matkustus
Lapin positiiviset reittiuutiset saavat jatkoa, kun Lufthansa kaksinkertaistaa lentovuorojensa määrän Münchenistä Kittilään.

Lufthansa aloitti viikoittaiset lennot Saksan Münchenistä Kittilään viime joulukuussa. Ensi talvikaudella Lufthansa operoi myös toisen viikoittaisen lentovuoron. Lennot alkavat joulukuulla 2016 ja jatkuvat maaliskuulle 2017 asti.

– Lentovuorojen lisäys kertoo siitä, että Lapin matkailutuotteet ovat toimineet ja sana on kiirinyt eteenpäin. Otamme ilolla uudet lentovuorot vastaan, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

Lufthansan lisäksi uusista Kittilän-lennoista kertoi vastikään brittiläinen Monarch, joka aloittaa ensi talvena reitit Manchesterista ja Lontoosta. Reittiavauksista ilmoitti myös Germania, joka aloittaa lennot Düsseldorfista Kittilään ja Berliinistä Rovaniemelle.

"Lapin matkailutuotteet ovat toimineet ja sana on kiirinyt eteenpäin."

Ensi talvikaudella Kittilään on yhteensä viisi suoraa reittiä: Helsinki, München, Lontoo, Manchester, Düsseldorf. Lisäksi pohjoisesta lähtevillä on laajat yhteydet maailmalle aina Aasiaa, Afrikkaa ja Amerikkaa myöten, kun lasketaan yhteen Helsingin, Saksan ja Englannin kenttien jatkolennot.

Reittilentojen lisäksi Lappiin operoidaan talvisesonkeina valtavasti charter-lentoja useista eri maista.

– Positiivisten reittiuutisten takana on kolme tärkeää seikkaa. Ensiksikin kaiken takana on sujuva yhteistyö alueen matkailutoimijoiden ja Visit Finlandin kanssa, joiden kanssa olemme markkinoineet Lappia maailmalla. Toisekseen meillä on pohjoisessa upea luonto ja sen ympärille rakennetut ainutlaatuiset matkailutuotteet. Kolmanneksi Finavian lentoasemilla lentoyhtiöiden operointikustannukset ovat edullisemmat kuin monissa muissa talvikohteissa, luettelee Sundelin.

– Nyt meidän on vain huolehdittava siitä, että turistit viihtyvät ja jakavat positiivisia matkakertomuksia eteenpäin. Matkailutuotteidemme on oltava priimakunnossa, jotta menestys voi jatkua. Kilpailu matkakohteiden välillä on todella kovaa, Sundelin toteaa.

19.12.2015 Lufthansan uusi reitti: Lentoyhteydet Lappiin nousivat uudelle tasolle

Hae lentoyhteyksiä Suomen lentoasemilta eri puolille maailmaa

Finavia on panostanut Lapin matkailuun voimakkaasti viime vuosina. Finavia investoi Lapin lentoasemiin yhteensä 35 miljoonaa euroa vuosina 2014–2016. Lisäksi Finavia on lisännyt merkittävästi panostuksia Lapin markkinointiin yhdessä muiden toimijoiden kanssa.