Jyväskylän lentoaseman internet-sivulle lähtevät ja saapuvat lentotiedot
Jyväskylän lentoaseman internet-sivuilla otettiin käyttöön uusi
matkustajainfojärjestelmä. Reaaliaikaisesti päivittyviä lähteviä ja
saapuvia lentotietoja voi seurata kotisivujen lisäksi terminaalien
inforuuduilta. Tiedot saadaan osittain aluelennonjohdon järjestelmästä ja
osittain lentoasemalla tehdyistä tietokannan päivityksistä.
Reaaliaikaiset lähtevät ja saapuvat lentotiedot Finavian Internet-sivuilla
laajenevat tänä vuonna kattamaan yhteensä 11 Finavian lentoasemaa.
Helsinki-Vantaan lentoaseman lentotiedot on voinut löytää jo vuosia
lentoaseman kotisivulta; tällä hetkellä palvelu on käytössä Jyväskylän
lisäksi myös Tampere-Pirkkalan, Kittilän, Porin, Oulun ja Rovaniemen
lentoasemilla.
Vuoden 2008 aikana lentotiedot saadaan myös Vaasan, Turun, Kuopion ja Kajaanin
lentoasemista. Turun lentoasemalla palvelu toimii tällä hetkelläkin, mutta
teknisesti eri tavalla.
Arkisto
Finavia tutki: Jopa joka kolmas lentomatkustaja valitsee reittinsä vaihtolentoaseman perusteella
Finavia otti käyttöön Helsinki-Vantaalla lentoaseman toimintaa tehostavan CDM-toimintatavan
Joululiikenne on Helsinki-Vantaalla vilkasta, muilla lentoasemilla ei ole odotettavissa ruuhkaa
Lehti lentomatkustajalle kertoo miten Sinuhe Wallinheimo vaihtoi kiekkokaukalot politiikkaan
Uusi lennonjohtojärjestelmä varmistaa Helsinki-Vantaan lentoaseman tarvitseman kapasiteetin
Kesälläkin valmistaudutaan talveen: Finaviassa kehitetty talvikunnossapidon osaamispalvelutarjontaa
Finncomm Airlinesin liikennöinnin päättymisen vaikutukset Porin ja Jyväskylän lentoasemilla


Näillä vinkeillä sujuvasti matkaan



