Pohjois-Euroopan ilmatilalohkon yhtenäistäminen etenee, Finavia aktiivisesti mukana
Pohjois-Euroopan ilmatilalohkon (NEFAB) yhtenäistäminen etenee suunnitellusti. Ilmatilalohkoon kuuluvat Suomen lisäksi Norja, Viro ja Latvia. Finavia osallistuu aktiivisesti yhteisen ilmatilalohkon rakentamiseen, sillä sen ansiosta on mahdollista kehittää lennonvarmistuspalveluiden kustannustehokkuutta ja pienentää lentoliikenteen ympäristövaikutuksia.
"Olemme matkalla kohti Pohjois-Euroopan toiminnallisen ilmatilalohkon toteutumista joulukuussa 2012. Jäsenvaltiot ja kumppanit vievät nyt prosessia eteenpäin, ja olen varma, että vuoden lopussa saamme kirjoittaa uuden luvun Pohjois-Euroopan ilmailun historiassa. Yhteistyön tuloksena lentoliikenne tehostuu, turvallisuus paranee ja ympäristö hyötyy", sanoo NEFAB-organisaation maatason työryhmän johtaja Gerli Rebane.
EU:ssa on käynnissä Single European Sky -ohjelma (SES) jäsenmaiden ilmatilojen käytön kehittämiseksi. Eurooppaan luodaan lennonvarmistuspalveluiltaan yhtenäinen ilmatila, joka muodostuisi yhdeksästä toiminnallisesta ilmatilalohkosta (Functional Airspace Block, FAB). Kunkin valtion tulee kuulua johonkin toiminnalliseen ilmatilalohkoon joulukuuhun 2012 mennessä.
Toiminnallisissa ilmatilalohkoissa lennonvarmistuspalveluita voidaan tarjota nykyistä paremmin lentoliikenteen tarpeista lähtien. Lentoreitit optimoidaan kunkin lohkon sisällä, mikä säästää polttoainetta ja siten alentaa päästöjä. Tutkimuksen mukaan Pohjois-Euroopan ilmatilalohkon (NEFAB) laskennallisten hyötyjen odotetaan olevan vähintään 340 miljoonaa euroa jaksolla 2012-2025. Lentoliikenteen tehostuminen johtaa pienempään polttoaineenkulutukseen ja näin ollen myös pienempiin hiilidioksidipäästöihin.
"Ilmatilalohkojen yhtenäistäminen on konkreettinen keino, jonka avulla on mahdollista parantaa koko lentoliikenteen palveluketjun sujuvuutta ja kustannustehokkuutta. Tämä koituu viime kädessä lentoyhtiöiden ja lentomatkustajien eduksi. Finavia on tyytyväinen, että Pohjois-Euroopan ilmatilalohkon rakentaminen etenee suunnitellulla tavalla ja yhteistyö mukana olevien maiden palveluntarjoajien kesken on hyvää", sanoo lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Raine Luojus Finaviasta.
Finavia huolehtii Suomessa 25 lentoaseman kehittämisestä sekä koko maan kattavasta lennonvarmistusjärjestelmästä. Lentoliikenteelle tarjoamiensa palveluiden avulla Finavia luo edellytykset sujuville ja kustannustehokkaille lentoyhteyksille.
Arkisto
Finavia tutki: Jopa joka kolmas lentomatkustaja valitsee reittinsä vaihtolentoaseman perusteella
Finavia otti käyttöön Helsinki-Vantaalla lentoaseman toimintaa tehostavan CDM-toimintatavan
Joululiikenne on Helsinki-Vantaalla vilkasta, muilla lentoasemilla ei ole odotettavissa ruuhkaa
Lehti lentomatkustajalle kertoo miten Sinuhe Wallinheimo vaihtoi kiekkokaukalot politiikkaan
Uusi lennonjohtojärjestelmä varmistaa Helsinki-Vantaan lentoaseman tarvitseman kapasiteetin
Kesälläkin valmistaudutaan talveen: Finaviassa kehitetty talvikunnossapidon osaamispalvelutarjontaa
Päivitetty klo 22.20: Ilmatilan käyttöä rajoitettu koko Suomessa tiistaihin klo 18 saakka


Näillä vinkeillä sujuvasti matkaan




