Finavian lahjoituksista hyvä joulumieli monelle
Finavia tukee joulun alla useita eri kohteita. Lastenklinikan lelulahjoitus toteutettiin 15.12.2010 yhdessä Stella Groupin ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Bel Airin helikopteri lennätti joulupukin ja aputontut Meilahteen Lastenklinikalle jakamaan pikku potilaille etukäteen toiveiden mukaan hankittuja leluja ja kirjoja.
Toinen Finavian kohde on tänä vuonna Hyvä joulumieli -keräys, jonne lahjoitetun summan avulla autetaan vähävaraisia ja vaikeassa elämäntilanteessa olevia kotimaan lapsiperheitä. Kootut varat jaetaan perheille lahjakortteina, joilla perheet voivat ostaa ruokaa jouluksi. Kolmas kohteemme on MediHelin toiminnan tukeminen.
Finavia on mukana monessa hyväntekeväisyysprojektissa - erityisesti jouluna mutta myös ympäri vuoden.
Keväällä Finavian työntekijät keräsivät rahaa liikkumalla. Toukokuussa 2010 kolmatta kertaa toteutetussa Finavian liikuntakampanjassa oli jälleen yksinkertainen, mutta tehokas konsepti: henkilökunta merkitsi toukokuun ajan liikuntasuorituksensa sähköiseen kuntopäiväkirjaan, jokaisesta merkinnästä lahjoitettiin yksi euro hyväntekeväisyyteen. Vuoden 2010 kampanjan tuotto, yhteensä 5451 euroa, lahjoitettiin Suomen SOS-lapsikylien kesken.
Lisäksi Helsinki-Vantaan lentoaseman yhteistyö Planin kanssa jatkuu ympärivuotisesti. Planin kautta lentomatkustajien ja muiden lentoasemalla vierailijoiden on mahdollista lahjoittaa lasten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ympäri maailmaa.
Katso Lastenklinikan joulutempauksen kuvat Facebook sivuiltamme ja liity mukaan ryhmäämme > www.facebook.com/lentoasema
Tänäkin vuonna Finavia päätti luopua sekä joululahjoista että joulukorteista.
Arkisto
Finavia tutki: Jopa joka kolmas lentomatkustaja valitsee reittinsä vaihtolentoaseman perusteella
Finavia otti käyttöön Helsinki-Vantaalla lentoaseman toimintaa tehostavan CDM-toimintatavan
Joululiikenne on Helsinki-Vantaalla vilkasta, muilla lentoasemilla ei ole odotettavissa ruuhkaa
Lehti lentomatkustajalle kertoo miten Sinuhe Wallinheimo vaihtoi kiekkokaukalot politiikkaan
Uusi lennonjohtojärjestelmä varmistaa Helsinki-Vantaan lentoaseman tarvitseman kapasiteetin
Kesälläkin valmistaudutaan talveen: Finaviassa kehitetty talvikunnossapidon osaamispalvelutarjontaa
Oulun lentoasema palvelee lentojen mukaan



