Finavia toivottaa hyvää joulua tukemalla eri hyväntekeväisyyskohteita
Finavia on vuosien ajan tukenut joulun alla useita eri hyväntekeväisyyskohteita. Tämän lisäksi olemme olleet monessa mukana ympäri vuoden. Tänäkin vuonna osallistuimme Hyvä joulumieli -keräykseen, jonne lahjoitetun summan avulla autetaan vähävaraisia ja vaikeassa elämäntilanteessa olevia kotimaan lapsiperheitä.
Marraskuun aikana Finavian työntekijät keräsivät rahaa liikkumalla. Neljättä kertaa toteutetussa liikuntakampanjassa oli tehokas konsepti: henkilökunta merkitsi marraskuun ajan liikuntasuorituksensa sähköiseen kuntopäiväkirjaan. Jokaisesta merkinnästä lahjoitettiin yksi euro hyväntekeväisyyteen. Tämän vuoden tuotto, yhteensä 5091 euroa, lahjoitettiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimen hyväksi.
Joulukortteihin varatut rahat lahjoitamme tänä vuonna Planille. Lisäksi Helsinki-Vantaan lentoaseman yhteistyö Planin kanssa jatkuu ympärivuotisesti. Planin kautta lentomatkustajien ja muiden lentoasemalla vierailijoiden on mahdollista lahjoittaa lasten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ympäri maailmaa.
Helsinki-Vantaalla tempaistiin lokakuussa myös rintasyöpätutkimuksen eli Roosa nauha -rahaston hyväksi.
Arkisto
Finavia tutki: Jopa joka kolmas lentomatkustaja valitsee reittinsä vaihtolentoaseman perusteella
Finavia otti käyttöön Helsinki-Vantaalla lentoaseman toimintaa tehostavan CDM-toimintatavan
Joululiikenne on Helsinki-Vantaalla vilkasta, muilla lentoasemilla ei ole odotettavissa ruuhkaa
Lehti lentomatkustajalle kertoo miten Sinuhe Wallinheimo vaihtoi kiekkokaukalot politiikkaan
Uusi lennonjohtojärjestelmä varmistaa Helsinki-Vantaan lentoaseman tarvitseman kapasiteetin
Kesälläkin valmistaudutaan talveen: Finaviassa kehitetty talvikunnossapidon osaamispalvelutarjontaa


Näillä vinkeillä sujuvasti matkaan




