Finavian uusi kiitotieraportointijärjestelmä helpottaa talven lentoliikennettä
Finavian ylläpitämien lentoasemien lumiosaaminen on entistä paremmissa kantimissa uuden kiitotieraportointijärjestelmän myötä.
Tieto kiitoteiden olosuhteista välittyy uuden järjestelmän ansiosta käytännössä reaaliaikaisesti ja määrämuotoisena lennonjohtoon ja ilma-aluksen miehistölle saakka. Näin Finavia parantaa entisestään edellytyksiä sujuvalle lentoliikenteelle Suomen eri keliolosuhteissa.
Runway Reporter -niminen järjestelmä on otettu tämän talvikauden aikana käyttöön lähes kaikilla Finavian ylläpitämillä lentoasemilla.
- Järjestelmä on Suomen lentoasemille räätälöity ja uusine ominaisuuksineen ensimmäinen koko maailmassa, kertoo liikennealuepalveluiden päällikkö Heikki Heinijoki Finaviasta.
Runway Reporter välittää tietoja muun muassa kiitotien pinnalla olevista esiintymistä - kuten lumesta ja jäästä - sekä kitkatasosta. Tietojen perusteella lentäjä kykenee lähtemään lentoon ja laskeutumaan parhaalla mahdollisella tavalla, turvallisesti ja sujuvasti.
- Uuden järjestelmän etuna on, että tietojen raportointi on nopeampaa kuin aikaisemmin ja laadultaan samanlaista joka kentällä. Tällä järjestelmällä helpotetaan ilma-aluksen miehistön tuskaa ohjaamossa, Heinijoki sanoo.
Vastikään käyttöön otettu Runway Reporter -järjestelmä on käytössä 24 lentoasemalla, ja käyttöönoton myötä Finavian snowhow on yhä vankempaa. Helsinki-Vantaalla järjestelmä otettaneen käyttöön talvikaudella 2013-2014 muiden järjestelmäuudistusten yhteydessä.
Lisätietoja: Liikennealuepalveluiden päällikkö Heikki Heinijoki, Finavia Oyj
Arkisto
Finavia tutki: Jopa joka kolmas lentomatkustaja valitsee reittinsä vaihtolentoaseman perusteella
Finavia otti käyttöön Helsinki-Vantaalla lentoaseman toimintaa tehostavan CDM-toimintatavan
Joululiikenne on Helsinki-Vantaalla vilkasta, muilla lentoasemilla ei ole odotettavissa ruuhkaa
Lehti lentomatkustajalle kertoo miten Sinuhe Wallinheimo vaihtoi kiekkokaukalot politiikkaan
Uusi lennonjohtojärjestelmä varmistaa Helsinki-Vantaan lentoaseman tarvitseman kapasiteetin
Kesälläkin valmistaudutaan talveen: Finaviassa kehitetty talvikunnossapidon osaamispalvelutarjontaa


Näillä vinkeillä sujuvasti matkaan




