16.07.1999
Aamun lentoliikenne sujuu eilistä paremmin
Aamun lentoliikenne on käynnistynyt lähes normaalisti, ja aamupäivän aikana odotettavissa olevat viiveet ovat enimmillään puoli tuntia. Lennonvarmistusjärjestelmän tietokonevian aiheuttamaa häiriötä lentoliikenteelle vähentävät oleellisesti eilen onnistuneesti toteutettu suuri ilmatilauudistus sekä yön aikana Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksessa tehdyt tekniset ja henkilöstölisäykset. Aluelennonjohdossa on mm. avattu yksi lennonjohdon työyksikkö lisää.
Lentoliikenteen rajoituksia on vähemmän kuin eilen. Sekä kotimaan että
ulkomaan liikenteestä noin puolet lennetään normaalin aikataulun mukaisesti,
toisen puolen viiveet ovat muutamasta minuutista puoleen tuntiin.
Lentoliikenteen säätelyä jatketaan koko päivän. Viiveitä aiheuttavat myös
Euroopasta tulevat lentoliikenteen rajoitukset.
Lennonvarmistusjärjestelmän tietokonevikaa on selvitetty Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksessa läpi yön. Osakorjauksia on saatu valmiiksi, ja kokonaisuudessaan työ jatkuu.
Lisätiedot:
Apulaisjohtaja Jorma Alakoski ja Apulaisjohtaja Matts-Anders Nyberg, (09) 8277
2249
Helsinki-Vantaan lentoaseman Infopalvelut (aikataulutiedustelut) 9600 8100 (15.-25.7. koko maassa paikallispuhelun hinnalla).
Tiedotuspäällikkö Irmeli Paavola, (09) 8277 2002
16.7.1999




