14.01.2004
Lentoyhtiöiden turvallisuuden kansainvälinen valvonta
YK:n alainen kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO ja sen perustana oleva Chicagon yleissopimus määrittelevät kansainvälisen lentoliikenteen periaatteet. Lentoyhtiöiden tulee kansainvälisessä ilmailussa noudattaa oman kotimaansa asettamia lentoturvallisuuden vaatimuksia. Näiden vaatimusten on kuitenkin täytettävä vähintään yleissopimuksen liitteiden mukaiset turvallisuusnormit. Kaupallinen lentäminen muihin maihin edellyttää toki lupaa näiltä valtioilta, mutta luvan pääasiallinen merkitys on ilmailupoliittinen. Ilma-aluksen kotivaltio vastaa siitä, että toiminta on turvallista ja että asetettuja minimivaatimuksia noudatetaan.
Kehittyneimmät ilmailumaat kuten EU-valtiot ja muut eurooppalaisessa viranomaisyhteistyössä (JAA) olevat maat sekä USA ja Kanada asettavat omien maidensa lentoyhtiöille huomattavasti ICAO:n miniminormeja tiukemmat ja yksityiskohtaisemmat vaatimukset. Tämän ja yritysten hyvän turvallisuuskulttuurin ansiosta onnettomuuksien määrät ovat näissä maissa selvästi maailman keskiarvoja pienemmät. Länsimaisella suihkumoottorikalustolla tapahtui 1990 -luvulla vuosittain keskimäärin 10 onnettomuutta, joissa kuoli 660 matkustajaa. Tämä tarkoittaa onnettomuutta keskimäärin kahden miljoonan lennon välein. Pohjois-Amerikassa onnettomuusväli oli kymmenen ja JAA-maissa seitsemän miljoonaa lentoa. Keskimääräistä huonompi tilanne oli Afrikassa ja Etelä-Amerikassa, jossa yksi lento miljoonasta päätyi onnettomuuteen.
Kuten edellä todettiin, ei ulkomaisten yhtiöiden tarvitse esimerkiksi Suomeen lentäessään täyttää Suomen omille lentoyhtiöilleen asettamia vaatimuksia. Riittää, että ne täyttävät kansainväliset turvallisuusnormit. Kansainvälisten minimivaatimusten noudattamisen seuraamiseksi on luotu kaksi menettelytapaa. Eri maiden ilmailuviranomaisten auditoinneilla pyritään varmistamaan, että ao. valtioilla on sekä lainsäädäntö, resurssit että menettelytavat huolehtia siitä, että niiden ilma-alukset ja lentoyhtiöt täyttävät kansainväliset turvallisuusnormit. Tätä täydentävät eri maissa tehtävät asemataso- eli ramp-tarkastukset.
ICAO on vuodesta 1999 alkaen auditoinut yli 180 jäsenmaataan. ICAO ei kuitenkaan luokittele valtioita sen mukaan, miten ne täyttävät kansainväliset vaatimukset. Tarkastuskäyntien pohjalta on jokaisen valtion kanssa laadittu ohjelma havaittujen puutteiden korjaamiseksi. ICAO:n auditointiohjelma parantaakin osaltaan merkittävästi ilmailun turvallisuutta kaikkialla maailmassa. Tarkastukset ovat kuitenkin tuoneet esiin myös vakavia puutteita eräiden maiden toiminnassa. Näiden korjaaminen edellyttää monissa tapauksissa ulkopuolista tukea; ICAO:lla onkin meneillään erilaisia kehitys- ja avustusohjelmia monissa maissa.
ICAO:n lisäksi myös USA auditoi sinne lentävien lentoyhtiöiden kotimaan viranomaisen varmistaakseen, että kansainvälisiä turvallisuusvaatimuksia noudatetaan. Lisäksi USA julkistaa tiedot julkaisemalla listan valtioista, jotka sen mielestä eivät täytä ICAO:n minimivaatimuksia. USA ei kuitenkaan julkista havaittuja puutteita, joten listan perusteella muiden ei ole mahdollista arvioida ongelmien laatua tai laajuutta. Listalla on tällä hetkellä 28 valtiota, joista 16 lentää edelleen USA:han. Euroopassa ei ole pidetty USA:n tapaista toimintamallia tarkoituksenmukaisena; sen sijaan ICAO:n tarkastusohjelman tukemista täydennettynä omilla asematasotarkastuksilla on pidetty parhaana tapana valvoa kolmansien maiden lentoyhtiöiden turvallisuutta.
Euroopassa tehdään vuosittain yli 3000 asematasotarkastusta, joissa tarkastetaan lentokoneita yli viidestäsadasta lentoyhtiöstä. Tarkastuksessa käydään yhtenäisellä ohjelmalla läpi lentokoneen asiakirjat, varustus ja sen ulkoinen kunto. Tarkastus tehdään välilaskun aikana. Niin lyhyessä ajassa ei koneen ja lentoyhtiön turvallisuutta voida kuitenkaan arvioida kuin eräiltä selkeästi ulospäin näkyviltä osin. Tarkastushavaintojen perusteella lentoyhtiöltä edellytetään korjaavia toimenpiteitä. Mikäli viat ovat sen luonteisia, että lennon turvallisuus on selvästi vaarantunut, voidaan ilma-aluksen lähtö kieltää kunnes turvallisuuspuutteet on korjattu. Ilma-aluksen tai lentoyhtiön tulo maahan voidaan myös kokonaan kieltää kunnes saadaan varmistus siitä, että kansainvälisiä turvallisuusnormeja noudatetaan. Raportit taltioidaan yhteiseen tietokantaan, johon yhteistyössä mukana olevilla ilmailuviranomaisilla on pääsy. Kukin valtio hyödyntää tietokantaa omassa valvontatoiminnassaan. Eri maiden erilainen julkisuuslainsäädäntö asettaa kuitenkin rajoituksia tietojen käytölle ja julkistamiselle.
EU:ssa on valmisteilla direktiivi kolmansien maiden ilma-alusten turvallisuuden valvonnasta. Sillä pyritään poistamaan ne ongelmat, jotka liittyvät nykyisiin asematasotarkastuksiin ja tietojen vaihtoon. Päätöstä direktiivistä odotetaan lähiaikoina. Tarkastuksen suorittaminen tulee pakolliseksi, kun on syytä epäillä, ettei lentokone täytä kansainvälisiä turvallisuusnormeja. Tämä tulee selvästi lisäämään tarkastusten määrää. Direktiivi selkeyttää myös tietojen vaihtoa viranomaisten välillä. Komissiolle tulee lisäksi velvollisuus vuosittain raportoida tarkastusten tuloksista. Tarkoituksena on myös luoda päätöksentekojärjestelmä, jolla lentokiellot voidaan saattaa voimaan koko yhteisön alueella.
Vaikka kolmansien maiden lentoyhtiöiden valvontaa pyritään koko ajan tehostamaan, on korostettava, että tämä ei kuitenkaan voi korvata sitä ratkaisevan tärkeää roolia, joka lentoyhtiön kotimaan viranomaisella ja ennen kaikkea yhtiöllä itsellään on turvallisuuden varmistamisessa.
