03.09.2007
Tampere-Pirkkalan lentoasemalle ympäristölupa
Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on myöntänyt Tampere-Pirkkalan lentoasemalle ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan. Lupa koskee Ilmailulaitos Finavian sekä Satakunnan Lennoston toimintaa lentoasemalla.
Tampere-Pirkkalan lentoaseman toiminnan kannalta nyt asetetut määräykset ovat suhteellisen tiukkoja. Ne eivät kuitenkaan tällä hetkellä rajoita kaupallisen lentoliikenteen kehitystä lentoasemalla. Päätöksellä voi kuitenkin olla toimintaan pitkän tähtäimen vaikutuksia, jotka selviävät tarkemmin myöhemmin.
Tärkeimpiä ympäristönäkökohtia Tampere-Pirkkalan toiminnassa ovat kiitoteiden liukkaudentorjunta sekä lentokoneiden jäänpoisto. Liukkaudentorjuntaan käytetään ympäristöystävällisiä uusia aineita. Maahuolintayritykset käsittelevät lentokoneita myrkyttömillä vesiglykoliseoksilla. Molemmat toiminnot aiheuttavat happea kuluttavaa vesistökuormitusta. Näiden lisäksi ympäristönäkökohtana nousee esille lentokoneiden melu.
Päästöt maaperään ja vesiin hallinnassa
Lentoaseman kannalta merkittävämmät luvassa asetetut määräykset koskevat jäänpoistossa käytettävän vesiglykoliseoksen talteen keräämisen astetta sekä kiitotievesien aiheuttaman vesistökuormituksen määrää.
Lentokoneiden jääesto- ja jäänpoistoainepitoisten vesien keräily imuriautolla aloitettiin Tampere-Pirkkalassa syksyllä 2006. Keräily vähentää merkittävästi jäänpoistoaineista aiheutuvaa vesistökuormitusta.
Määräyksissä todetaan, että kiitoteiden liukkaudentorjunnassa on ensisijaisesti käytettävä formiaatteja, asetaatteja tai vastaavia kemikaaleja. Urean käyttö on sallittua vain lentoturvallisuuden niin edellyttäessä.
Finavia lopetti urean käytön liukkaudentorjunnassa Tampere-Pirkkalassa vuonna 2000. Sen jälkeen ureaa on käytetty vain poikkeustapauksissa. Liukkaudentorjunta-aineista aiheutuvan vesistökuormituksen kehitys on ollut ympäristön kannalta erittäin suotuisaa. Happea kuluttava vesistökuormitus on vähentynyt noin puoleen ja typpikuormitus on loppunut lähes täysin urean käytöstä luopumisen myötä.
Kaikkiaan päästöistä maaperään ja vesiin annetuista lupamääräyksistä voidaan päätellä, että Finavian jo tekemät toimenpiteet ovat olleet oikeita. Tarvittaessa Finavian on edelleen kehitettävä toimintaansa ympäristövaikutusten vähentämiseksi.
Siviili-ilmailun melu ei ole merkittävää
Päätöksessä annetaan myös määräyksiä koskien meluselvitysten
laatimisesta sekä määrätään siviili-ilmailua ohjattavaksi siten, ettei
lentokoneiden melualue Lden > 55 dB laajene uusille asuinalueille. Lisäksi
yöaikana velvoitetaan laskeutumaan kiitotielle lännen suunnasta ja tekemään
lentoonlähdöt länteen..
Lentokoneiden kokonaismelualueet muodostuvat lähes kokonaan sotilasilmailusta, eivätkä siviili-ilmailun melualueet ulotu lähelle tiiviisti asuttuja alueita. Lisäksi siviili-ilmailun lentokonetekniikan kehitys on Tampereellakin vaikuttanut siihen, että käytössä on valtaosin potkurikoneita. Tampereelle lentävät suihkukoneet ovat nykyaikaisia ja vähämeluisia.
Siviililiikenteen ohjaamisessa erityisesti yöaikana otetaan huomioon luvan määräykset ja ohjataan tuuliolosuhteiden niin salliessa lentoja muiden kuin Tampereen kaupungin eteläosien kautta. Lentoaseman liikennettä ja lentoaseman toimintaa sekä ympäristövaikutuksia kuvaava raportointi täyttää nykyisin jo viranomaisvaatimukset
Puolustusvoimat vastaa omasta toiminnastaan
Ympäristölupa sisältää siviili- ja sotilasilmailun, kenttäalueiden kunnossapidon sekä ilma-alusten asematasoilla tarvitseman käyttöhuollon. Koska siviili- ja sotilastoimintojen ympäristöasiat on lainsäädännössä eriytetty toisistaan, puolustusvoimat vastaa kokonaisuudessaan oman toimintansa ympäristövaikutuksista. Tampere-Pirkkalan ympäristölupahakemus on ollut vireillä vuoden 2001 lopusta saakka. Sen jälkeen lainsäädäntöä on täsmennetty sotilasilmailun osin.
Lentoasemien lupaprosesseja on uuden ympäristölainsäädännön myötä
aloitettu useilla lentoasemilla. Lupaprosessit ovat parhaillaan menossa Turun,
Malmin, Oulun, Joensuun sekä Hallin osalta. Tähän mennessä Finavia on saanut
Utin lentoaseman päätöksen mannermaalla sekä Maarianhaminan lentoaseman
päätöksen Ahvenanmaan lainsäädännön mukaisesti. Finavialle lupaprosessit
ovat osa normaalia ympäristötyötä ja kanssakäymistä palvelemiensa alueiden
kanssa.
Tiedote lupaviraston internet-sivuilla.
Lisätietojen antajat Finavialla:
Finavian ympäristöjohtaja
Mikko Viinikainen
p. 09 8277 2276.
Tampere-Pirkkalan lentoaseman päällikkö
Pertti Skogberg
p. 03-283 5300.




