08.11.2007

Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanterminaalin laajennushankkeen peruskivi muurattiin

Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanterminaalin laajennuksen ja uuden matkatavaran käsittelykeskuksen peruskivi muurattiin 8. marraskuuta.

Laajennusosa palvelee pääasiassa Kaukoidän liikennettä, sillä se on tällä hetkellä lentoliikenteen kasvavin segmentti Helsinki-Vantaalla: vuoden 2007 aikana kauttakulkuliikenne Aasian ja Euroopan välillä on kasvanut 35 prosenttia.  
 
Finavia käynnisti laajennusosan rakennustyöt vuoden 2006 syyskuussa ja ne valmistuvat syksyllä 2009. Laajennettu ulkomaanterminaali on valmistuessaan mitoitettu 15-16 milj. vuosimatkustajalle ja 13,5 miljoonalle matkatavaralle vuodessa. Nykyisin lentomatkustajia on noin 12,8 miljoonaa vuodessa ja matkatavaraa 9 miljoonaa vuodessa. Laajennuksen valmistuttua Helsinki-Vantaalla on kahdeksan laajarunkokoneille tarkoitettua matkustajasiltaa, kun tällä hetkellä uudet Airbus A340 ja 350 -lentokoneet mahtuvat vain kolmeen siltaan.

Kokonaiskustannusarvioltaan 143 miljoonan euron hanke on Finavian kaikkien aikojen suurin investointi. Puolet investoidaan uuteen matkatavaran käsittelykeskukseen, jossa tullaan käsittelemään pääosa ulkomaanliikenteen matkatavaroista. Terminaaliin rakennetaan kolme kerrosta, joista kaksi alimmaista palvelevat matkatavaroiden käsittelykeskuksen lisäksi kolmea bussiporttia, teknisiä tiloja sekä paloasemaa.

Rakennuksen pinta-ala on 40 000 brm², josta puolet palvelee matkatavaran käsittelyä. Uutta asematasoa rakennetaan 45 000 m² ja nykyistä asematasoa saneerataan 120 000 m². Laajennettuun terminaaliin rakennetaan matkatavaroille kuljetintunneliyhteys olemassa oleviin terminaalitiloihin. Kuljetintunnelia rakennetaan 300 m.

Maantieteellisen sijaintinsa ansiosta Helsinki-Vantaa tarjoaa nopeimman ja suorimman reitin Euroopan ja Aasian välillä. Helsinki-Vantaan lentoasema tarjoaa 11 suoraa yhteyttä Kaukoidän kohteisiin. Viikoittain Aasiaan on lähes 60 vuoroa, mikä on pohjoismaisessa vertailussa eniten.

Kasvava gateway-liikenne edellyttää lentoaseman infrastruktuurilta riittävää kapasiteettia käsitellä matkustajia ja matkatavaraa sekä kykyä tuottaa laadukkaita asiakaspalveluita ja nopeita vaihtoaikoja lentoa vaihtaville matkustajille. Se myös tarjoaa suomalaisille ja suomalaiselle elinkeinoelämälle kattavan lentoverkoston Eurooppaan ja kaukokohteisiin. Helsinki-Vantaalta on 120 suoraa yhteyttä maailmalle ja 40 päivittäistä yh-teyttä Eurooppaan. Viikossa on yhteensä 1 800 yhteyttä maailmalle.

Helsinki-Vantaan tavoitteena on pysyä maailman parhaimpien lentoasemien joukossa ja kehittää toimintaansa asiakastarpeiden mukaan. Muita merkittäviä hankkeita Helsinki-Vantaalla ovat tammikuussa 2009 valmistuva pysäköintitalo P3:n laajennus sekä ensi vuodenvaihteessa käyttöön otettava lentokoneiden jäänestokeskus. Ensimmäinen lentoasemahotelli Hilton Helsinki-Vantaa Airport avasi ovensa elokuussa. Schengen-terminaalin laajennuksen suunnittelu on tarkoitus aloittaa ensi vuonna.
  
Kartta terminaalilaajennuksesta
Havainnekuvia terminaalista (Soma Oy)

Pääjohtaja Samuli Haapasalon puhe muuraustilaisuudessa  
 

Lisätietoja antavat


  


Lentoasemaliiketoiminnan johtaja Reijo Tasanen, p. (09) 8277 2300.
Lentokenttätekniikka-yksikön päällikkö Henri Hansson, p. (09) 8277 2310.

Lue lisää

www.finavia.fi/hkivantaa_kehittyy
www.viahelsinki.com