Lennonjohtaja, Malmin lennonjohdon vuoroesimies

Nimi: Riikka Palin

Milloin tullut: 1984

Toimin Malmin lennonjohdon vuoroesimiehenä, työpaikkakouluttajana, koulutusvastaavana, tasotarkastajana ja tietysti myös operatiivisessa työssä lennonjohtajana. Tehtäviini kuuluu huolehtia Malmin lennonjohtajien koulutuksesta ja kelpoisuuden ylläpidosta. Teen myös työvuorolistat ja kaiken siihen liittyvän seurannan ja tilastoinnin. Teen myös esityksiä Malmin lennonjohtoon kuuluvista asioista esimerkiksi lentokouluille ja Helsinki-Vantaan lennonjohtoon.

Työssäni on parasta sen itsenäisyys. Lennonjohtajana teen itsenäisiä ratkaisuja ja usein hyvään työsuorituksen takana voi olla useampikin oikea tapa toimia. Saan siis käyttää mielikuvitustani johtaessani liikennettä. Olen mielestäni eräänlainen ilmailun kapellimestari.

Työ on vaihtelevaa eikä kahta samanlaista päivää ole. Malmin liikenne on täysin ennalta arvaamatonta eikä aamulla voi tietää, minkälainen työpäivä on edessä. Joku voi kokea tämän stressaavaksi, mutta omasta mielestäni se on työni suola.

Huonoja puolia työssäni ei oikeastaan ole. Joskus on toki liikaa töitä eli liikaa liikennettä: Malmin liikennemäärät ovat nousseet hurjasti. Finavia työnantajana on turvallinen ja vakaa työnantaja. Tuntuu hyvältä kuulua isoon organisaatioon ja tehdä mielekästä työtä sen hyväksi.