Lennonjohtaja
Dina Makrogiannelis, Turun lentoasema
"Lennonjohtaminen on eri kentillä hyvinkin erilaista. Helsinki-Vantaalla on monta lennonjohtajaa samanaikaisesti töissä, ja heillä on omat vastuualueensa esimerkiksi tornilennonjohtajana tai tutkalennonjohdossa. Turussa taas olemme usein yksin työvuorossa ja hoidamme itsenäisesti kaikki osa-alueet. Yksi työni parhaita puolia onkin nimenomaan sen itsenäisyys. Se on myös hyvin vaihtelevaa. Vastuuta on toki paljon, mutta omaan päiväänsä pystyy vaikuttamaan, kunhan tietyt ehdot täyttyvät. Päätöksenteossa pystyy käyttämään luovuutta.
Tehtäviini kuuluu koneiden joustava, turvallinen ja taloudellinen porrastaminen, toisin sanoen pidämme lentokoneet turvallisen välimatkan päässä toisistaan sivuttaisetäisyyksillä ja korkeuksilla. Enimmäkseen olemme tekemisissä muiden lennonjohtajien, lentäjien ja lentokenttien kunnossapidon kanssa. Työmme on hyvin kansainvälistä. Työmenetelmät ovat tietyiltä osin kaikkialla samanlaiset. Lennonjohtajien työkieliä ovat suomi ja englanti. Suomea tosin puhumme ainoastaan silloin, kun lentokoneessa on pelkästään suomalaisia pilotteja.
Hakeuduin ilmailualalle isoveljeni esimerkin innostamana. Avia Collegen lennonjohtajakurssin jälkeen työskentelin ensin Vaasassa ja sitten Maarianhaminassa ennen kuin päädyin tänne Turkuun. Kipinän sain varmaan jo lapsuudessa; olen puoliksi kreikkalainen, ja tuolloin tuli lennettyä aika usein maiden välillä. Jokin alassa vain kiehtoo. Yhteistä kaikille tuntemilleni lennonjohtajille on varmaankin hyvä paineensietokyky. On myös luotettava omiin kykyihinsä, jotta pystyy tarpeen vaatiessa tekemään itsenäisesti päätöksiä."



