Kunnossapidon erikoisammattimies
Joni Ahlstedt, Helsinki-Vantaan lentoasema
"Työni parhaita puolia on ehdottomasti monipuolisuus. Helsinki-Vantaan lentoasemalla kunnossapidon tehtävät ovat riittävän haastavia ja koko ajan tulee uutta opittavaa, joten kiinnostavuus myös säilyy. Työnantaja kouluttaa meitä jatkuvasti, sillä menetelmät ja laitteet kehittyvät nopeasti. Työaikataulut voivat välillä hyvinkin tiukat, mutta tehtävät on organisoitu niin hyvin, että hommat sujuvat. On hienoa toimia tiimissä, joka onnistuu pyrkimyksissään.
Työt painottuvat erityisesti talvikunnossapitoon. Ei riitä, että kiitoradat aurataan, ne pitää myös harjata. Talvi 2009-2010 oli runsaslumisena ihan oma lukunsa, mutta itse asiassa nollakelin tihku on vielä hankalampi kunnossapidon kannalta, sillä silloin harjauskertoja tarvitaan useammin. Käytössämme on yhdistelmälaite, joka toimii samanaikaisesti harjana, aurana ja puhaltimena. Vastaavanlaista ei juuri muualla näe kuin lentokentillä.
Meitä on reilut kymmenen työntekijää vastaamassa kiitoradan turvallisuudesta lumisateen aikana. Tarpeen vaatiessa jakaudumme kahteen ryhmään. Kunnossapidon erikoisammattimiehenä vastuulleni kuuluu talviaikaan toisen harjaryhmän vetäminen. Toimin myös työpaikkaperehdyttäjänä ja ajokouluttajana talvikunnossapitoon tuleville määräaikaisille työntekijöille.
Kesällä työni on kolmivuorotyötä. Silloin teemme kiitotietarkistuksia ja muita kiitoteiden kunnostus- ja puhtaanapitotöitä. Myös niittotöitä on kesäisin runsaasti, satoja hehtaareja. Tuulet voivat lennättää kiitoradalle roskia ja isommat lentokoneet saattavat sotkea hiukan alueita rullatessaan kiitotielle, koska suuret turbiinit puhallusvoimineen pöllyttävät herkästi irtoruohoa ja niin edelleen. Turvallisuussyistä kaikki epäpuhtaudet ja roskat on poistettava ja kiitoradat harjattava.
Olen viihtynyt työssäni erittäin hyvin. Pohjakoulutukseni on peruskoulu. Päädyin Finavialle lehti-ilmoituksen perusteella ensin pariksi talveksi määräaikaistöihin. Heitin vain paperit rohkeasti sisään. Sitä ennen olin huoltotöissä muun muassa Suomenlinnassa ja Santahaminassa."



