 |
 |
Toimitusjohtajan katsaus |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Hinnoittelusta
Lentoasemien ja lennonvarmistuksen liikennöimismaksuissa
ei ole samanlaista vuoristorataa ja kirjavuutta kuin lentolippujen
hinnoissa. Asiakashyöty on Ilmailulaitoksen keskeisiä
arvoja. Hinnoittelussa se merkitsee sitä, että alan
kasvusta ja uudistumisesta saatavaa tuottavuushyötyä
Ilmailulaitos jakaa ensisijaisesti lentoasemien asiakkaille.
Tämä tapahtuu yleensä vuosisykleissä,
mutta esimerkiksi kertomusvuonna meillä oli hyvän
loppuvuoden ansiosta mahdollisuus antaa tuntuva alennus reittiliikenteen
laskeutumismaksuihin joulukuun ajaksi – lentoyhtiöiden
parhaaksi.
Toisaalta vuoden alussa jokaisella lentoasemalla aloitetut
matkatavaran 100 %:n turvatarkastukset lisäsivät
Ilmailulaitoksen kustannuksia tuntuvasti, minkä vuoksi
nostimme vastaavasti turvatarkastusmaksua 1,4 eurolla matkustajaa
kohti. Keskimääräinen matkustajien ja matkatavaroiden
100 %:n turvatarkastuksen kustannus ja hinta lähtevää
matkustajaa kohti on 3 euroa. Myös tämä hinta
on eurooppalaisittain edullinen. EU-vaatimukset ovat kiristymässä
myös lentoasemien oman henkilöstön jatkuvan
turvatarkastuksen suuntaan, mikä Suomen pienissä
ja tutuissa työyhteisöissä vaikuttaa äkkipäätä
yhtä tarpeelliselta kuin jäänmurtajien hankkiminen
Välimerelle. Ilmailulaitos kuitenkin noudattaa kaikkia
voimaan tulevia säädöksiä kirjaimellisesti.
Lentoasemien käytöstä (kiitotiet, lennonvarmistus,
terminaalit, turvatarkastus) perittävät hinnat ovat
Ilmailulaitoksen lentoasemilla kaikille asiakkaille samoja
apteekin hintoja, joissa voi vain hieman olla pakkauksesta
johtuvaa hintavaihtelua. Tulevaisuus johtanee enenevässä
määrin myös lentoasemien palveluiden hintavaihteluihin
esim. aika- ja palvelutasoperusteisesti. Vuoden 2003 keväällä
Ilmailulaitos toteutti tässä hengessä Tampereen
lentoasemalla low cost -terminaalin entiseen rahtiterminaaliin
vaihtoehdoksi paremman palvelutason pääterminaalille.
Tätä vaihtoehtoa on erheellisesti pidetty yleisesti
vain tietyn lentoyhtiön terminaalina. Näin ei ole.
Kysymyksessä on kaikille lentoyhtiöille samoin ehdoin
avoin, toinen halvempi tyyli. Tämän kehityssuunnan
jatkaminen on otettu huomioon Ilmailulaitoksen uudistetussa
strategiassa, jossa todetaan: ”Tavoitteena on asiakasryhmien
tarpeisiin sovi- tetut kannattavat palvelut”. Yksi hakee
laatua, toinen edullisuutta, kaikki hakevat hyvää
ja halpaa.
Lentoasemilla ja lennonvarmistuksessa useimmat palvelut ovat
toisaalta sellaisia, joiden kohdalla palvelutason erilaistaminen
ei voi tulla kysymykseen. Turvallisuus- ja muista syistä
lennonvarmistuksen ja liikennealueiden palvelut voivat olla
vain ensiluokkaisia. Samasta syystä lentoasemat ja niiden
laitteet eivät voi olla muuta kuin hyvässä
kunnossa. Alalle ei sovellu ns. huonokuntoinen, liukas tai
huonosti aurattu tie tai rata, jolle asetetaan nopeusrajoituksia
ja jolla kehotetaan ajamaan olosuhteiden mukaisesti. Tästä
yksinkertaisesta rinnastuksesta selviää myös
se, miksi lentoasemien ja lennonvarmistuksen kustannusrakenteiden
kestävät keventämiset on tehtävä
pitkän aikavälin toiminnallisilla muutoksilla, ei
säästämällä palveluja karsien.
|