Lentomatkojen hintojen alenemiskehitys
on yleensä hyvä asia kuluttajille ja lentoasemillekin,
mutta huono juttu lentoyhtiöiden taloudelle, ainakin
lyhyellä täh täyksellä. Markkinoiden dynaamisuudesta
johtuen nämä yleistykset pitävät vain
osittain paikkansa. Yhtäältä kilpailu pitää
kaikki osapuolet solakkana, ja silloin pärjää
hyvin myös omassa sarjassaan; toisaalta palvelujen jatkuvuudella
ja monipuolisuudella on lentoliikenteessä oma merkityksensä.
Kahden edellisen vuoden aikana lentolippujen hinnat nousivat
Suomessa kohtuuttoman oloisesti. Erityisesti heikosti kilpaillun
kotimaan sektorin kohdalla tämä kehitys seurauksineen
korostui vuonna 2003. Kehitys näyttää nyt iskevän
edestakaisin, korkojen kanssa. Kuluttajillekin on mahdollisesti
syntynyt hieman vääristynyt kuva siitä, mikä
liiketaloudellisesti kestävän lentoliikenteen kustannus-
ja hintataso oikein onkaan ja mihin kehitys voi kilpailun
ja rakenteiden muuttumisen kautta ylipäätään
johtaa.
Se on kuitenkin selvää, että kotimaan pitkän
matkan joukkoliikennemarkkinoille tarvitaan eloa, ja jotta
kehitys ei taloudellisessa mielessä vääristy,
myös tasapuolisia ja markkinalähtöisiä
kilpailuedellytyksiä. Nämä tasapuoliset kilpailuedellytykset
eivät ole osa vain lentoyhtiöiden keskinäistä
”painia” – siltä osin ulkoinen pelikenttä
on tasainen – vaan niillä on merkitystä myös
suhteessa muiden liikennemuotojen yrityksiin. Lentomatkustaja
on ainoa joukkoliikenteen kuluttaja, joka maksaa lipussaan
myös tarvitsemansa liikenneväylät, muut liikennemuodot
menevät tässä suhteessa valtion kyydillä.
Toisaalta lentoasemien asiakkaat taitavat olla ainoita, jotka
ovat tyytyväisiä infrastruktuurinsa palvelutasoon.
Tasapaino löytyy, kun asiakas saa mitä maksaa ja
maksaa minkä tilaa. Suositeltava ratkaisu myös muille
liikenneväylille. Aluepolitiikka on tietysti oma asiansa.
Uusien ja halvan kustannustason lentoyhtiöiden hetkellisillä
ja erityisesti pysyvällä markkinoille tulolla
on alalle myös dynaamiset vaikutuksensa. Kyse ei ole
pelkästä hintakilpailusta – sen voittaa
yleensä suurin – vaan myös kustannustason
aidosta alentamiskiihokkeesta lentoliikenteen koko palveluketjulle,
lentoasemat mukaan lukien.