Suomen kotimaan lentoliikenteessä
kuva on aika tavalla toisenlainen. Vuonna 2004 kotimaan lentomatkustus
kyllä kasvoi 6 %, mutta 2,8 miljoonaa lentomatkaa on
vielä yli kymmenyksen matalammalla tasolla kuin ennätysvuonna
2000. Tilanteelle on kuvaavaa, että kotimaan lentoliikenne
kääntyi viimeisellä vuosineljänneksellä
jälleen 5 %:n laskuun.
Kotimaan pitkämatkainen liikenne kasvoi lähes
kansainvälisen liikenteen malliin, Oulun liikenne jopa
18 %, mutta lyhytmatkaisilla ja ohuen kysynnän reiteillä
kysyntä ei kasvanut lainkaan tai jopa aleni. Syytkin
ovat ilmeiset: joustavan maantieliikenteen hyvä kilpailukyky,
subventoitu kilpaileva joukkoliikenne, markkinoiden pienuudesta
johtuva kilpailun ja innostuksen puute sekä alueellisen
yrittäjäintressin puuttuminen lentoyhtiöiltä
tai matkanjärjestäjiltä. Kaikki nämä
ovat seikkoja, joille ei jatkossakaan taida olla mitään
tehtävissä. On oletettavaa, että kotimaan
lentoliikenteen tarjonta tulee lähivuosina heikkenemään,
ellei nimenomaan alueellista yrittäjäintressiä
saada tavalla tai toisella valjastettua asialle.