Ilmailulaitos - logo
tulostasuurempi tekstipienempi teksti
Hallituksen toimintakertomus 2005

VUODEN 2006 NÄKYMÄT

Vuoden 2006 alussa Ilmailulaitoksesta eriytettiin viranomaistoiminnot vastaperustettuun Ilmailuhallintonimiseen virastoon. Jäljelle jäänyt liikelaitos harjoittaa liiketoimintanaan lentoasema- ja lennonvarmistustoimintaa Suomessa ja niihin liittyvää kaupallista toimintaa. Ilmailulaitokseen sovelletaan ensimmäisen kerran uutta lakia valtion liikelaitoksista 1.1.2006 lukien.

Lentoliikenteen kehitys tulee arvioiden mukaan olemaan suotuisaa vuonna 2006. Ilmailulaitos on ennakoinut matkustajamäärän kasvavan noin 3 % vuonna 2006. Operaatiomäärät tulevat myös lievästi kasvamaan.

Suotuisasta liikenteen kehityksestä huolimatta Ilmailulaitoksen liiketoiminnan tuloksen arvioidaan heikkenevän lievästi vuonna 2006 verrattuna vuoteen 2005. Nähtävissä on kuitenkin se, että Ilmailulaitokselle asetettu 17 miljoonan euron tulostavoite tullaan ylittämään. Liiketoiminnan tuloksellisuuden arvioinnissa tulee kuitenkin huomioida Ilmailulaitoksen liiketoiminnan riippuvuus yleisestä taloudellisesta kehityksestä.

Ilmailulaitoksen suunnitelmissa on panostaa erityisesti Helsinki-Vantaan lentoaseman liiketoiminnan kehittämiseen ja asiakkaiden palvelutason parantamiseen investoimalla lentoasemalle tulevina vuosina merkittävästi.

 
Takaisin ylös
 
Tietoa tekijöistä    Copyright © Finavia Ilmailulaitos 2006