Ilmailulaitos - logo
tulostasuurempi tekstipienempi teksti
Hallituksen toimintakertomus 2005

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2005

Ilmailulaitos on valtion liikelaitoksista annetun lain (1185/2002) tarkoittama liikelaitos. Ilmailulaitokseen sovelletaan kuitenkin edellä todetun lain 20 §:n siirtymäsäännöksen mukaisesti aikaisempaa liikelaitoslakia (627/1987) 31.12.2005 asti.

Ilmailulaitoksen toimiala ja tehtävät on määritelty Ilmailulaitoksesta annetun lain 2 §:ssä.

Ilmailulaitos ja sen tytäryhtiöt Airpro Oy, Lentoasemakiinteistöt Oyj, Koyj Lentäjäntie 1, Koyj Lentäjäntie 3, Koy Turun Lentorahti sekä IP-Kiinteistöt Oy muodostavat liikelaitoslain 3 §:ssä määritellyn liikelaitoskonsernin.

Vuosi 2005 oli Ilmailulaitoksen 15. vuosi liikelaitoksena.

ILMAILULAITOKSEN LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTYMINEN 2005

Lentoliikenteen kehittyminen

Euroopan lentoliikenteessä vuosi 2005 oli varsin myönteinen. Eurocontrolin tilastojen mukaan marraskuun loppuun mennessä Euroopassa oli lento-operaatioita 4 % enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. ¹ Ylilennot Euroopan ilmatilassa kasvoivat eniten (+11 %) ja kotimaiset operaatiot vähiten (+3 %). Myös matkustajamäärät kasvoivat vuodesta 2004. Kansainvälisen lentoasemajärjestön, ACI Europen, tekemien tilastojen mukaan matkustajamäärä Euroopan päälentoasemilla² kasvoi tammi-marraskuussa 5 %.

Myös Suomessa lentoliikenne kehittyi myönteisesti vuonna 2005. Kehitys oli samansuuntaista kuin Euroopassa keskimäärin, mutta kokonaisuudessaan hieman maltillisempaa. Maltillisesta kehityksestä huolimatta vuonna 2005 rikottiin matkustajaennätyksiä. Ilmailulaitoksen lentoasemien kautta kulki ensimmäistä kertaa yli 15 miljoonaa matkustajaa. Helsinki-Vantaalla rikottiin 11 miljoonan matkustajan raja, Oulussa 800 000 matkustajan ja Kuopiossa 300 000 matkustajan raja.

Leimaa-antavana piirteenä lentoliikenteen kehitykselle Suomessa oli selkeä kaksijakoisuus vuoden 2005 aikana. Lentoliikenteen matkustajamäärät kehittyivät ennakoitua paremmin kansainvälisessä liikenteessä, jossa matkustajamäärän kasvu oli yleiseurooppalaista tasoa parempaa, 7,0 %. Sitä vastoin kotimaan liikenteen kehitys oli hieman heikompaa erityisesti alkuvuodesta, jolloin matkustajamäärät vähenivät 4–5 %. Vuoden loppua kohden kotimaan liikenne kuitenkin piristyi, mutta kokonaisuudessaan kotimaan matkustajia oli 2 % vähemmän kuin vuonna 2004. Kotimaan liikenteen kehitykseen vaikutti vuonna 2004 vallinnut lentolippujen matala hintataso ja sitä kautta toteutuneet suhteellisen suuret matkustajamäärät.

Liikenneilmailun laskeutumisten määrällä mitattuna lentoliikenteen tarjonta on säilynyt vuoden 2004 tasolla. Ylilentojen määrä on puolestaan kasvanut 5 %. Suomen kannalta Länsi-Euroopan ja Kaukoidän yhdistävä niin sanottu Transpolar-reitti on merkittävä ja positiivista onkin, että tällä reitillä ylilennot kasvoivat 9 % vuodesta 2004. Syys-lokakuussa ylilentoja tällä reitillä oli jopa 25 % enemmän kuin edellisvuonna.

1 Eurocontrol, Statfor: DAIO Report, 2005 v 2004.
2 ACI:n tilasto sisältää 47 lentoaseman tiedot.

 
Takaisin ylös
 
Tietoa tekijöistä    Copyright © Finavia Ilmailulaitos 2006