Viranomaistoiminnot eriytettiin 1.1.2006 liikelaitoksesta erilliseen virastoon, Ilmailuhallintoon. Ilmailuhallintoa rahoitetaan Ilmailulaitokselta perittävällä verolla (noin 6 miljoonaa euroa) ja asiakasmaksuilla. Normaali viraston rahoitus, valtion talousarviorahoitus, puuttuu. Jotta itsenäinen viranomainen voi parhaiten taata turvallisuuden ja muiden viranomaistoimintojen edellyttämän toiminnan sekä osaltaan ilmailun kehittämisen, olisi viranomaisen saatava myös tavanomainen valtion rahoitus.
Ilmailulaitoksen investoinnit tulevaisuuteen jatkuvat vahvana. Lähivuosien investointitaso tulee olemaan peräti 70–80 miljoona euroa vuodessa, mikä on erityisen paljon noin 250 miljoonan euron liikevaihdolla. Tarvitsemme siis hyvää tulosta rahoituspohjaksemme. Tarvitsemme myös uutta lainanottoa, uskoa tulevaisuuteen. Vain siten voimme varmistaa omalla toiminnallamme suomalaista kilpailukykyä.
Olemme sitoutuneet tavoitteeseen siirtää vain puolet kustannustason muutoksesta hintoihin – ainoana poikkeuksena ovat turvamaksut. Näin toimien hintatasomme samalla reaalisesti alenee.
Tavoitteemme merkitsee kustannustehokkuuden jatkuvaa parantamista. Sitä tukee odottamamme hallittu kasvu. Suurin yksittäinen investointi on Helsinki- Vantaan Aasian liikenteen kasvua palvelevan terminaalin uusi vaihe, joka käynnistynee jo syksyllä.
Investoimme palveluihin myös tytäryhtiöiden avulla. Helsinki-Vantaalle rakennetaan kansainvälinen gateway-hotelli ulkomaanterminaalin välittömään läheisyyteen. Uutta toimistotilaa nousee kävelyetäisyydelle terminaaleista. Matkustajapalveluita vahvistetaan rakentamalla uusi suuri pysäköintitalo Helsinki-Vantaalle.



