arrowTytäryhtiöt
tulostasuurempi tekstipienempi teksti

Lennokasta tilankäyttöä

Kiinteistö Oy Turun Lentorahdin ensimmäiset vuodet kuluivat toimitusjohtaja Heikki Kohon mukaan rauhallisesti rahtiterminaalin toimintaa pyöritettäessä. Vuonna 1996 perustettu Finavian tytäryhtiö vuokraa terminaalin tiloja lentoyhtiöille ja huolintaliikkeille, muun muassa Finnairille, DHL:lle ja UPS:lle. Vuonna 2003 yhtiö rakennutti Turun lentoasemalle toisen terminaalin, jonka TNT Oy Suomi vuokrasi kokonaan käyttöönsä.

– Uusi rahtiterminaali oli osa pitkäaikaista hanketta, jonka tavoitteena on parantaa Turun logistisia toimintaedellytyksiä,
Koho selvittää.

– Molempien terminaaliemme käyttöaste on lähes sata prosenttia. Uusia vuokralaisia ei ole vaikea löytää, sillä meillä on tarjota heille nykyaikaiset tilat ja hyvät yhteydet eri puolille Suomea.

Turun Lentorahti Oy:n toiminta vilkastui jälleen kertomusvuonna, kun se käynnisti uuden kunnossapitokeskuksen rakentamisen Turun lentoasemalle. Rakennus valmistuu kesällä 2007 ja korvaa vanhan, yli 50 vuotta palvelleen keskuksen. Uudisrakennukseen tulee päivystystiloja, pelastusasema, tilat koneiden huoltoa ja korjausta varten sekä varastotiloja.

Helsinki-Vantaan lentoaseman siluettiin kuuluu kaksi korkeaa toimistorakennusta, joissa työskentelee päivittäin toista tuhatta ihmistä ilmailun hyväksi. Sinisävyiset talot ovat rakennuttaneet Finavian tytäryhtiöt Kiinteistö Oyj Lentäjäntie 1 ja Lentäjäntie 3.

– Rakentamiseen ryhdyttiin 1990-luvulla, koska sekä Ilmailulaitoksella että Finnairilla oli tarvetta isoille toimistotaloille. Erityisesti Finnair halusi miehistökeskuksen lentävälle henkilöstölleen, kertoo toimitusjohtaja Juha Schreck.
Ilmailulaitos ja Finnair perustivatkin kiinteistöyhtiöt yhdessä.

Finavia on rakennusten pääomistaja, mutta lentoyhtiö on niiden suurin käyttäjä. Lentäjäntie 3:ssa sijaitsee Finavian konsernihallinto, ja Lentäjäntie 1:ssä toimii muun muassa Helsinki-Vantaan lentoaseman lähestymislennonjohto.

– Vuokraamme mahdollisesti vapautuvia tiloja lentoliikenteeseen läheisesti liittyville yrityksille. Hotellin ja ulkomaanterminaalin laajentumisen ansiosta kiinteistöjemme keskeinen asema lentoasemalla korostuu jatkossa vielä entisestään, Schreck uskoo.

IP-Kiinteistöt Oy hoitaa yhtiön omistukseen siirrettyä puolustusvoimien kiinteistövarallisuutta. Yhtiön pääasiakkaita ovat ilmavoimat ja helikopteritoimintaan keskittynyt Utin jääkärirykmentti. Finavian tytäryhtiö omistaa ja rakennuttaa puolustusvoimien lentotoimintaansa käyttämät rakenteet ja rakennukset sekä Kauhavan, Hallin ja Utin lentoasemien kaikki lentoliikenteen käyttämät rakenteet – kiitotiet, asematasot ja rullaustiet

– Vastaamme siitä, että puolustusvoimien lentotoiminnan infrastruktuuri kaikilla lentoasemilla on kunnossa ja käytettävissä, sanoo toimitusjohtaja Hannu Salomaa.

– Jatkuvan peruskorjauksen avulla varmistamme, että omistamiemme rakennusten ja liikennealueiden käyttöarvo pysyy hyvänä.

Vuonna 2006 saatiin päätökseen kaksi suurta rakennusprojektia: Tampere-Pirkkalan lentoasemalla valmistui hälytyspaikka-alue Satakunnan lennoston käyttöön ja Utissa valmistui asematasoalue, joka on tarkoitettu uusille kuljetushelikoptereille.

– Näissäkin projekteissa ostimme palveluita emoyhtiöltämme Finavialta, jonka lentokenttärakentamisen asiantuntemus hyödyttää asiakkaitamme. Samalla Finavialle tarjoutuu tilaisuus erityisosaamisensa käyttämiseen ja vahvistamiseen.


Kiinteistö Oy Turun Lentorahti vuokraa Turun lentoaseman rahtiterminaalientiloja lentoyhtiöille ja huolintayrityksille.

Kiinteistö Oyj Lentäjäntie 1 ja Lentäjäntie 3 hallinnoivat toimistorakennuksia Helsinki-Vantaalla

IP-Kiinteistöt Oy vastaa puolustusvoimien rakennusten ja rakenteiden ylläpidosta lentoasemilla.

Takaisin ylös
Tietoa tekijöistä    Copyright © Finavia 2007