arrowHallituksen toimintakertomus
tulostasuurempi tekstipienempi teksti

TULOSKEHITYS


Lentoliikenteen hinnat


Ilmailulaitoksen tavoitteena on pitää hintamuutokset maltillisina siten, että mahdollinen korotus on enimmillään 50 % odotetusta infl aatiosta. Tavoite ei kuitenkaan sisällä kustannuksia, joita saattaa syntyä ulkoisten ennakoimattomien
tekijöiden kuten turvamääräyksien takia. Lentoturvallisuuden vaatimukset ovat jatkuvasti kasvaneet, mikä on seurausta ilmailualan turvallisuuden kehityksestä sekä EU:n turvamääräysten tiukentumisesta. Tämä on kasvattanut Ilmailulaitoksen turvakustannuksia merkittävästi ja suurelta osin ilman asianmukaista ennakointia.

Vuonna 2006 asetettu hinnoittelutavoite toteutui. Liikenne- ja turvamaksut nousivat keskimäärin 4,1 %:lla. Suurin osa korotuksesta johtui turvamaksun korottamisesta 2,44 eurosta 3,24 euroon (33 %). Ilman turvamaksun vaikutusta liikennemaksujen korotus oli 0,86 %, mikä oli selvästi alle infl aation ja vastasi Ilmailulaitoksen pitkän aikavälin hinnoittelutavoitteita.

Turvamaksun korottamisen lisäksi maksurakenteeseen tehtiin joitakin muutoksia. Muutosten seurauksena kotimaan liikennemaksut nousivat keskimäärin 5,5 %. Ilman turvamaksun korotusta nousua oli 1,5 %. Kansainväliset maksut nousivat 3,7 %. Ilman turvamaksua muutos oli 0,6 %. Hintamuutosten vaikutus matkustajaa kohden oli hieman alle euron: 88 senttiä, turvamaksun korotus mukaan laskien.

Ilmailulaitoksen tulos


Ilmailulaitoksen tulos vuonna 2006 oli 22,8 miljoonaa euroa. Valtioneuvoston Ilmailulaitokselle asettama tulostavoite oli 17,0 miljoonaa euroa. Tulos parani 0,6 miljoonalla eurolla edelliseen vuoteen verrattuna (22,2 miljoonaa euroa).

Vuonna 2006 Ilmailulaitoksen liikevaihto oli 266,9 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen kertyi 23,9 miljoonaa euroa (9,8 %). Pääosa liikevaihdon kasvusta, 17,2 miljoonaa euroa, tuli liikennetuottojen kasvusta. Kaupalliset tuotot kasvoivat 9,1 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta poistuivat viranomaistehtävistä saatavat tuotot (0,9 miljoonaa euroa) Ilmailuhallinnon eriydyttyä Ilmailulaitoksesta. Julkisista tehtävistä saatavista tuotoista siirtyi liikenteen tuottoihin 1,6 miljoonaa euroa.

Kansainvälisen liikenteen tuotot kasvoivat edellisestä vuodesta 10,1 miljoonaa euroa ja kotimaan tuotot 4,5 miljoonaa euroa. Sotilasilmailusta saatavat tuotot kasvoivat 2,2 miljoonaa euroa hinnoitteluperusteen muutoksen takia. Kaupallisten tuottojen kasvu perustuu matkustajamäärien kasvun myötä lisääntyneeseen kaupallisten palveluiden kysyntään.

Vuonna 2006 toteutui kolme kiinteistökauppaa tai maaalueiden vaihtoa, joissa myyntihinnat tai vaihtoarvot olivat yhteensä 1,8 miljoonaa euroa (laki oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta). Myyntivoittoja näistä kirjattiin 0,7 miljoonaa euroa.

Toteutuneet toimintakulut vuonna 2006 olivat 203,3 miljoonaa euroa. Toimintakulut kasvoivat budjetoituihin verrattuna 9,8 miljoonaa euroa (193,5 miljoonaa euroa) ja vuoteen 2005 verrattuna 22,6 miljoonaa euroa (180,7 miljoonaa euroa).

Henkilöstökulut toteutuivat budjetin mukaisina, vaikka kuluihin sisältyivät budjetoimattomina erinä 0,6 miljoonan euron varaus vuoden 2006 eläkemaksuista ja vuodelta 2005 takautuva 0,4 miljoonan euron suuruinen eläkemaksun korotus sekä henkilöstölle maksettava 1,0 miljoonan euron voittopalkkio.

Henkilöstökulut laskivat 0,2 miljoonaa euroa vuodesta 2005. Vuoden 2005 henkilöstökuluihin sisältyivät viranomaistoimintojen
yhteensä 5,6 miljoonaan euron henkilöstökustannukset. Oikaistusta henkilöstökulusta laskettuna Ilmailulaitoksen henkilöstökulut kasvoivat vuoteen 2005 verrattuna 3,1 miljoonaa euroa, kun otetaan huomioon viranomaistoimintojen lisäksi myös varauksen poisto ja eläkemaksujen palautukset ja lisämaksut sekä voittopalkkio.

Konsernihallinnon henkilöstön määrä kasvoi kertomusvuonna. Ilmailulaitoksen johtoon palkattiin kolmeuutta henkilöä ja turvallisuus- ja laatuyksikön resursseja vahvistettiin. Viranomaistoimintojen eriyttämisen takia vahvistettiin liikelaitoksen omaa osaamista perustamalla oma turvatarkastusyksikkö.

Muut kulut ylittivät budjetin 9,1 miljoonalla eurolla, ja edelliseen vuoteen verrattuna kulut kasvoivat 22,8 miljoonaa euroa. Oikaistussa muissa kuluissa ylitys edelliseen vuoteen oli 24,8 miljoonaa euroa.

Liikenteen kasvaessa sekä turvatarkastuksen että lentoasemien kunnossapidon kustannuspaineet ovat lisääntyneet. Suurinta toimintakulujen kasvua, yhteensä 1,6 miljoonaa euroa, aiheuttivat polttoaineiden hintojen nousu, kunnossapidon hankinnat sekä talvikauden vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi lisääntynyt liukkaudentorjuntakemikaalien käyttö. Turvatarkastuksen kustannukset kasvoivat 9,3 miljoonaa euroa vuodesta 2005 EY-asetuksen 2320/2002 nojalla annettujen asetusten, viranomaismääräysten ja EU:n komission auditoinnissa huomautettujen puutteiden korjaamisen takia. Muiden
ostopalveluiden (vartiointi, sääpalvelu ja matkustajien kuljetuspalvelut) kustannukset kasvoivat 3,5 miljoonalla eurolla.



Tunnusluvut (milj. euroa) 2004 2005 2006 TAE 2006 BUDJ 2006
Liikevaihto 233,8 243,1 240,7 253,4 266,9
  - muutos-% 6,8 4,0 0,3   9,8
Käyttökate 57,1 63,6 58,7 60,0 64,9
  - käyttökate-% liikevaihdosta 24,4 26,2 24,4   24,3
Liikevoitto 17,2 23,6   20,0 23,3
  - liikevoitto % liikevaihdosta 7,4 9,7     8,7
Voitto 15,0 22,2 7,2 17,1 22,8
  - voitto-% liikevaihdosta 6,4 9,1 8,5 6,7 8,5
Sijoitetun pääoman tuotto-% (1) 2,8 3,8 3,0 3,0 3,9
Tuotto peruspääomalle % 8,1 12,0 9,3 9,3 12,4
Tuotto koko pääomalle % 2,1 3,1 2,4 2,3 3,1
Omavaraisuusaste % (2) 76,2 76,4 78,4 77,8 77,6
Investoinnit 48,2 48,2   69,3 59,9
Investoinnit % liikevaihdosta 20,6 19,8 29,4 27,2 22,4
Liikenteen hintamuutos %
keskimäärin (3)
-2,3 -0,5   2,9 4,1
Henkilöstömäärä 1 819 1 807 1 448 1 748 1 707
Palkat ja palkkiot 68,6 71,1     69,5

(1) Tulos ennen satunnaisia eriä + rahoituskulut / sijoitettu pääoma (taseen loppusumma - korottomat velat)
(2) Omat pääomat + varaukset / taseen loppusumma
(3) Vuoden 2003 hintamuutos sisältää turvatarkastusten lisääntymisen myötä käyttöönotetun uuden turvamaksun. Vuoden 2006 hintamuutoksesta
      suurin osa selittyy turvamaksun korotuksella. Ilman turvamaksun muutosta liikennemaksujen korotus oli 0,86 %.




TUOTOT 2006
INVESTOINNIT 2006
KULUT 2006
INVESTOINNIT 1996–2006
TULOSVERTAILU 2005–2006
KANSAINVÄLISEN LIIKENTEEN LIIKENNEMAKSUT 1996-2006
KOTIMAAN LIIKENTEEN LIIKENNEMAKSUT 1996-2006
LENTOLIIKENNEMAKSUT 2006

Takaisin ylös
Tietoa tekijöistä    Copyright © Finavia 2007