Turvallista ilmaliikennepalvelua
Kohti yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa
– Olo on helpottunut, sanoo apulaisosastopäällikkö Matts-Anders Nyberg lennonvarmistusosastolta.
Eletään vuoden 2006 pimeimpiä päiviä, mutta Nybergin kasvot loistavat tyytyväisyyttä. Joulukuun 20. päivänä liikenne- ja viestintäministeriö nimesi Finavian ilmaliikennepalvelujen tarjoajaksi Suomessa. Nimitystä edeltänyt hakemusprosessi työllisti Nybergin vetämää kymmenhenkistä projektiryhmää koko vuoden.
Käytännössä nimitys tarkoittaa, että Finavia vastaa lennonjohdosta ja muista lennonvarmistustehtävistä lähes koko Suomen lentotiedotusalueella. Poikkeuksia ovat Sodankylän, Seinäjoen ja Mikkelin pienet lentopaikat, jotka aukioloaikoinaan huolehtivat itse lennonvarmistuksesta vastuullaan olevassa ilmatilassa.
Nimityksen edellytyksenä oli toimilupa, jonka Ilmailuhallinto myönsi Finavialle samana päivänä.
– EU-asetusten mukaisesti jokaisen lennonvarmistuspalveluja antavan organisaation on haettava toimilupa omalta kansalliselta viranomaiselta, Nyberg selvittää.
– Finavia haki lupaa luonnollisesti Ilmailuhallinnolta, joka aloitti toimintansa vuoden 2006 alussa. Itse asiassa uuden ilmailuviranomaisen muodostaminen oli perusedellytys sille, että toimilupaa voitiin hakea. Ennen luvan myöntämistä Ilmailuhallinto oli tarkistanut Finavian kesäkuussa jättämän hakemuksen liitteineen ja pyydettyine lisäselvityksineen sekä auditoinut hakemukseen liittyviä toimintoja Finaviassa. EU:n asettamat lupavaatimukset koskivat lennonvarmistuksen
kaikkia osa-alueita: ilmaliikennepalveluja (lennonjohto), viestintä-, suunnistus- ja valvontapalveluja, ilmailutiedotuspalvelua
sekä lentosääpalvelua.
– Haasteita riitti matkan varrelle, mutta niistä selvittiin. Yksi suurimmista oli turvallisuuden- ja laadunhallintajärjestelmän
uudistaminen ja käyttöönottaminen koko konsernissa osana toimilupaprosessia.
Ilmailuhallinto tarkastavana viranomaisena ja Finavia palvelun tarjoajana lukivat EU:n antamia vaatimuksia omista lähtökohdistaan. Kaikille vaatimuksille löydettiin kuitenkin yhteinen tulkinta prosessin aikana. Kertomusvuonna onnistuttiin myös jalkauttamaan luvan edellyttämät käytännön toimintatavat ja -ohjeet eri lennonvarmistusyksiköihin.
– Lennonvarmistuksen toimilupa-asia on jatkuva prosessi, Nyberg muistuttaa.
– Vain kehittämällä ja auditoimalla toimintaamme säännöllisesti varmistamme sen, että luvan voimassaolo jatkuu.
Ilmaliikennepalvelujen tarjoajista säädetään EU:n yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa (Single European Sky) koskevissa asetuksissa. Asetusten tavoitteena on lisätä turvallisuutta, vähentää viiveitä sekä saada alennettua niitä kustannuksia, joita lennonvarmistuksesta on aiheutunut Euroopan ilmatilassa.
Takaisin ylös
Lentoliikenne


