Lentoasemien päästöjä ja energiankulutusta
arvioidaan vuosittain
Ympäristölainsäädännön mukaan Finavialla on selvilläolovelvollisuus toimintansa ympäristövaikutuksista. Vuosittain seurattaviin asioihin kuuluvat muun muassa päästöt lentoasemilla. Lentoasema-alueella päästöjä ilmaan aiheuttavat useat erilaiset toiminnot ja toimijat, kuten lentoliikenne (lentokoneet), kenttäalueen maakaluston liikenne, maaliikennealueen autoliikenne ja lentoaseman omat energialaitokset.
Finavia arvioi lentokoneiden päästöt lentoasemilla kansainvälisesti määritellylle niin sanotulle LTO-syklille (Landing and Take Off Cycle). Laskentaan otetaan mukaan lentoonlähdön, laskeutumisen ja niihin liittyvien rullausten aiheuttamat päästöt 3 000 jalan (915 m) korkeuteen asti. Tämä tarkoittaa ison matkustajakoneen ollessa kyseessä päästöjä noususuunnassa noin kuuden kilometrin matkalta ja laskusuunnassa noin 18 kilometrin matkalta lentoasemasta.
Finavia selvittää myös oman maakalustonsa päästöt lentoasemilla hankittujen polttoainemäärien perusteella. Päästölaskennassa sovelletaan LIPASTOssa olevia tieliikenteen yksikköpäästölukuja henkilöautoille, pakettiautoille ja kuorma-autoille.
Finavian maakaluston ja lentokoneiden LTO-syklin aikaisten päästöjen ja polttoaineen kulutuksen kokonaismäärät lentoasemilla julkaistaan vuosittain Finavian ympäristöraporteissa ja -katsauksissa. Finavian maakaluston päästöjen ja energiankulutuksen keskimääräinen osuus lentoasemien kokonaismääristä on noin 4 %.
Ilmanlaadun seurantaa lentoasemilla
Päästöjen lisäksi seurattaviin asioihin kuuluu myös lentoasemien ilmanlaatu. Ilmanlaatua voidaan arvioida muun muassa teoreettisten mallien, esimerkiksi päästöjen leviämismallien, ja ilmanlaatumittausten perusteella. Finavia on kuluneen vuosikymmenen aikana joko itse ollut laatimassa Helsinki-Vantaan lentoasemaa koskevia leviämisselvityksiä sekä ilmanlaatumittauksia tai osallistunut erilaisten ilmanlaatuselvityksien tekemiseen seudullisena yhteistyönä.
Jo tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan todeta, että Helsinki-Vantaan lentoasemalla lentokoneiden ja lentoaseman ajoneuvoliikenteen päästöjen vaikutukset alueen ilmanlaatuun voivat muodostua merkittäviksi vain lentoaseman liikennealueilla tai aivan niiden välittömässä läheisyydessä. Pitoisuudet jäävät lentoaseman ulkopuolella alle voimassa olevien ohjearvojen, eivätkä ne erotu vilkkaiden tieliikenneväylien pitoisuuksista.
Vuoden 2007 ajan Helsinki-Vantaan lentoasemalle oli Pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunnan (YTV) toimesta siirretty ilman epäpuhtauksia mittaava asema. Typenoksidien lisäksi tietoa saadaan myös haitallisista pienhiukkasista. Mittausasema toimi koko vuoden samassa paikassa silloisen kotimaan terminaalin (nykyisin Terminaali 1) läheisyydessä. Mittauksilla selvitettiin vilkkaan ajoneuvo- ja lentoliikenteen vaikutusta alueen ilmanlaatuun. Mittausten raportti on saatavana YTV:n sivuilta http://www.ytv.fi/FIN/ilmanlaatu/aineistot/raportit/etusivu.htm.
Tulosten mukaan ilmanlaatu oli tavallisimpien epäpuhtauksien (typen oksidit, häkä) osalta jokseenkin samanlaista kuin Vantaan Tikkurilassa. Voidaan olettaa, että muiden Finavian lentoasemien ilmanlaatuvaikutukset ovat pienemmät johtuen niiden pienemmästä toiminnan määrästä.
Lentoasemilla ja niiden välittömässä läheisyydessä voi sopivilla sää- ja tuuliolosuhteilla havaita hajuja, joiden aiheuttajina ovat koneiden tankkauksessa ilmaan haihtunut kerosiini tai kerosiinin palamisreaktiossa syntyneet hiilivedyt. Ihminen voi aistia makeahkon polttoaineen hajun, vaikka ilmassa olevien hiilivetyjen pitoisuus olisi niin pieni, ettei siitä ole terveydelle haittaa tai vaaraa.
Yleistä tietoa ilmapäästöistä ja ilmanlaadusta on saatavilla muun muassa Pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunnan (YTV) www-sivuilla www.ytv.fi/FIN/ilmanlaatu/.



