Skip navigation

Vaasasta pääsee nauttimaan lämmöstä TUI:n suorilla lomalennoilla – paikkoja on vielä tarjolla

Article published
27.6.2019 at 16:06
Perhe tarkastelee lähtoaikatauluista kertovaa näyttöä.
Matkustus
TUI:n suorat lomalennot Vaasasta jatkuvat tänä kesänä Rodokselle, Kreetalle ja Antalyan rannikolle. Suurin osa kesän lomamatkoista on jo myyty, mutta paikkoja lämpimään löytyy vielä suoraan kotikentältä.

– Olemme hyvin ilahtuneita, että matkustajat ovat kiinnostuneita Vaasan lomalennoista. On hienoa, että Pohjanmaalta pääsee lomakohteisiin helposti suorilla lennoilla, sanoo Vaasan lentoaseman päällikkö Petri Lampi Finaviasta.

– Suorat lomalennot Vaasasta ovat olleet asiakkaidemme mieleen ja tänä kesänä olemmekin kasvattaneet hieman paikkamääriä Rodokselle ja Antalyaan. Kesän lomista on myyty jo yli 75 %, mutta esimerkiksi Kreetalle löytyy vielä tilaa heinä-elokuulle, kertoo Anna-Maria Mettin, TUI Finlandin Head of Digital Sales & Marketing.

Myös talvikauden suorat lomalennot kotikentältä Gran Canarialle jatkuvat tuttuun tapaan viikoittain lokakuun lopusta aina huhtikuun alkuun saakka. Vaasan seudun syyslomaviikolla TUI:n suorin lomalennoin pääsee Kreikkaan ja Turkkiin. Talvella Vaasasta Thaimaan Phuketiin ja Krabiin lennetään moderneilla Dreamliner-lentokoneilla.

– Suositut syyslomalähdöt ovat melkein täynnä, mutta Antalyaan on vielä nopeimmille paikkoja, jatkaa Mettin.

Kesäkaudella 2019 TUIn suorat lennot Vaasasta. Kreetalle viikoittain 11.10.2019 saakka
Rodokselle viikoittain 12.10.2019 saakka
Antalyan rannikolle 16.10.2019 saakka

Syyslomaviikon 2019 lähdöt suorin lomalennoin Vaasasta.
Antalyan rannikko 9.10.2019
Kreeta 11.10.2019
Rodos 12.10.2019

Talvikaudella 2019–20 TUI:n suorat lennot Vaasasta.
Gran Canarialle viikoittain 23.10.2019–8.4.2020
Phuketiin 26.1 & 18.2.2020
Krabiin 10.1 & 5.3.2020

Lähde: Lehdistötiedote 19.6.2019. TUI.