Ohita navigaatio

Finavian kehitysohjelma etenee: lentoasemalle rakennetaan uusia lähtöportteja

Artikkeli julkaistu
31.08.2015 klo 06:54
Arkistointipäiväys
Vastuullisuus
Helsinki-Vantaan lentoaseman laajentaminen käynnistyy 1. syyskuuta, kun uusien bussiporttien rakentaminen terminaalin non-Schengen-alueelle alkaa.  

Uudet matkustajatilat rakennetaan terminaalin ja Hotelli Hiltonin väliin ja yhdistetään non-Schengenin porttialueelle. Uusi bussiporttialue palvelee lähinnä matkustajia, jotka ovat lähdössä Euroopan ulkopuolelle.

Kesällä 2016 valmistuvat tilat tarjoavat lisäkapasiteettia noin tuhannelle matkustajalle ja 12 asematasobussille. Kooltaan uudisrakennus on noin 3 000 neliömetriä.

Bussiporttialueen rakentamisella varaudutaan siihen, että kapasiteetti riittää terminaalin laajennustöiden ajan. Samalla varmistetaan, että kehitysohjelman eri vaiheet voivat edetä aikataulun mukaan.

Matkustajatilojen laajentamisen lisäksi Finavia investoi myös uuteen bussikalustoon. Uusia asematasobusseja hankitaan 11 kappaletta, joista osa kasvattaa kapasiteettia ja osa on nykyisen kaluston korvausinvestointia.

Rakennustyöt pyritään tekemään niin, että niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa lentoaseman toiminnoille. Matkustajien palveluihin rakennustöillä ei näillä näkymin ole vaikutusta.

Pääsuunnittelijana toimii PES-arkkitehdit ja urakoitsijana Lemminkäinen.

Bussiporttialueen rakentaminen on osa Finavian kehitysohjelman toista vaihetta, jossa laajennetaan Helsinki-Vantaan non-Schengen-aluetta. Terminaalin laajennusosan rakennustyöt käynnistyvät vuoden 2016 alussa ja ovat kokonaisuudessaan valmiina vuonna 2020.

Kohti vuotta 2020

Finavian 900 miljoonan euron kehitysohjelman tavoitteena on vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa sekä kansainvälisessä lentoasemien kilpailussa että Euroopan ja Aasian välisen lentoliikenteen merkittävänä solmukohtana.

Kansainvälisesti kilpailukykyinen lentoasema on koko Suomen hyvinvoinnin kannalta tärkeä ja sen avulla voidaan säilyttää suomalaisten hyvät lentoyhteydet ympäri maailmaa.
Laajennuksen ansiosta lentoasemalla voidaan palvella 20 miljoonaa vuotuista matkustajaa vuonna 2020.

Katso kehitysohjelman tapahtumat ja vaiheet aikajanalta.