Ohita navigaatio

Finavia tuo matkustusympäristöihin erikoistuneen kioskikonkari WHSmithin Suomeen

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
01.09.2016 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Matkustus
Kirjoista, lehdistä ja kioskitoiminnoista tunnettu WHSmith avaa Suomen ensimmäiset myymälänsä Helsinki-Vantaalle loppuvuonna 2016. Lentoasema houkuttelee Suomeen kansainvälisiä yrityksiä, jotka tuovat mukanaan ulkomaista pääomaa ja uusia työpaikkoja.

1700-luvun lopulla perustettu brittiläinen WHSmith avaa lentoasemalle yhteensä neljä toimipistettä. Historiallisen kioskiketjun myymälät avautuvat terminaali 1:ssä loppuvuonna 2016 ja terminaali 2:ssa vuoden 2017 alussa.

"Suuret globaalit yritykset ovat kiinnostuneita Helsinki-Vantaasta kauppapaikkana aivan eri tavalla kuin ennen."

- On hienoa saada jälleen uusi kansainvälinen toimija Suomeen. Suuret globaalit yritykset ovat kiinnostuneita Helsinki-Vantaasta kauppapaikkana aivan eri tavalla kuin ennen. Kysyntä ja kiinnostus osoittavat, että olemme kehittäneet lentoasemaa ja sen kaupallisia palveluita oikeaan suuntaan tehokkaasti ja kannattavasti, Helsinki-Vantaan kaupallinen johtaja Elena Stenholm Finaviasta sanoo.

Kilpailutuksen tuloksena tehdyn kolmevuotisen sopimuksen arvo on 25 miljoonaa euroa.

WHSmithin myymälöitä operoi Helsinki-Vantaalla Finavian pitkäaikainen yhteistyökumppani SSP Finland. Finavia on tehnyt WHSmithin ja SSP Finlandin kanssa tiivistä yhteistyötä, jotta uusien myymälöiden ilme istuu Helsinki-Vantaalle ja valikoima vastaa matkustajien tarpeisiin.

- WHSmithillä on vahva kansainvälinen historia ja pitkä kokemus erityisesti matkailuympäristöissä toimimisesta. Tämä yhdistettynä paikalliseen osaamiseemme takaa sen, että osaamme huomioida sekä kotimaisten että kansainvälisten matkustajiemme tarpeet. Seuraamme kaikkien toimipisteidemme tuotteiden myyntiä ja muokkaamme tarjontaa jatkuvasti kysyntään pohjautuen, Stenholm kertoo.

SSP Finlandin toimitusjohtaja Marko Alanderin mukaan WHSmith täydentää Helsinki-Vantaan palveluvalikoimaa erinomaisella tavalla lisäämällä tarjontaa erityisesti matkustusmukavuutta parantavilla tuotealueilla.

- SSP Finlandin operoimat, erityisesti Helsinki-Vantaan matkustajien tarpeisiin suunnitellut myymälät, tarjoavat yhdistelmän laadukkaita kansainvälisiä ja paikallisia tuotteita sekä houkuttelevia tarjouksia, mikä takaa matkustajille erinomaisen asiakaskokemuksen, hän lisää.

WHSmith on Britannian johtavia vähittäismyyntiketjuja, jolla on toimintaa 25 maassa. Yhtiön yli 1300 myymälästä yli puolet sijaitsee matkustamisen solmukohdissa, kuten lento- ja rautatieasemilla.

Helsinki-Vantaa kiinnostaa kansainvälisiä toimijoita

Kansainvälisten yritysten investoinnit ovat suuruudeltaan useita kymmeniä miljoonia euroja ja ne ovat luoneet Helsinki-Vantaalle satoja uusia työpaikkoja.

Finavia on uudistanut Helsinki-Vantaan kaupallisen palveluvalikoiman kokonaan vuosien 2013–2016 välillä. Uudistuksen myötä lentoasemalle on saapunut joukko merkittäviä kansainvälisiä yrityksiä, jotka yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa muodostavat kentälle monipuolisen, kaikki matkustajaryhmät huomioivan kaupallisen palvelukokonaisuuden.

Globaalit toimijat tukevat Helsinki-Vantaan kasvua johtavaksi vaihtolentoasemaksi Euroopan ja Aasian välisessä liikenteessä ja tuovat Suomeen huomattavan määrän ulkomaista pääomaa ja uusia työpaikkoja.

Kansainvälisten yritysten investoinnit Finavian lentoasemilla ovat suuruudeltaan useita kymmeniä miljoonia euroja ja ne ovat luoneet Helsinki-Vantaalle satoja uusia työpaikkoja.