Ohita navigaatio

Maarianhaminan lentoasema valmiina palvelemaan yhä suurempaa matkustajamäärää

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
12.02.2016 klo 09:18
Arkistointipäiväys
Kahvilan pöytiä ja tuoleja.
Matkustus
Maarianhaminan lentoasemalla odotetaan tulevaa kesäkautta. Tukholmaan lähtevien lentojen määrä kasvaa merkittävästi, eikä liikenteessä ole tänä vuonna kesätaukoa.

Vuonna 2016 Nextjet liikennöi Tukholmaan koko kesän kuutena päivänä viikossa. Lähtöjä on viikoittain yhteensä 11. Lisäksi Norra lentää Helsinkiin nykyisten suunnitelmien mukaan seitsemänä päivänä viikossa. Lähtöjä on viikoittain yhteensä 13.

Panostamme matkustajien viihtyvyyteen

Finavia on uudistanut terminaalin asiakastilojen kalustusta ja monien tilojen osalta myös valaistusta.

Olemme ennen kaikkea halunneet tehdä terminaalista matkustajien kannalta sekä toimivan että tyylikkään. Täysin remontoitu duty free ‑myymälä sijaitsee nyt lähtöaulan keskellä, ja lähtöaulasta on suora näkymä asematasolle ja kiitoradalle. Myymälän valikoimissa on sekä tunnettuja tuotemerkkejä että paikallisia ahvenanmaalaisia herkkuja.

- Ystävänpäivänä avaamme terminaaliin uuden kahvilan. 60 North Bar & Café avataan täysin uudistettuihin tiloihin. Merkittävin muutos on länteen päin avautuva iso terassi, josta on ainutlaatuinen näköala kiitoradalle ja asematasolle. Ahvenanmaalla säät lämpenevät varhain keväällä, ja terassilta voi seurata kaikkia Maarianhaminan lentoaseman lähteviä ja saapuvia lentoja, kertoo lentoaseman päällikkö Tanja Sabel.

60 North Bar & Cafén asiakkaat ovat pääasiassa iltapäivällä lähtevien lentojen matkustajat. Kahvila sijaitsee terminaalin turvatarkastusalueen ulkopuolella, joten sitä voivat käyttää kaikki lentoasemalla vierailevat. Lentoasemalta voi kätevästi ostaa tuotteita mukaan. 60 North Bar & Cafén ruokalistalla on muun muassa voileipiä, tapaksia ja leivonnaisia.

Finavia jatkaa Maarianhaminan lentoaseman kehittämistä ja investointeja

Heinäkuussa otetaan käyttöön vuoden suurin hankinta eli lentoaseman palo- ja pelastuspalvelun uusi paloauto. Jo ennen kesää uudistamme henkilöiden turvatarkastuksen. Tavoitteena on saada turvatarkastus sujuvammaksi ja toimivammaksi sekä Maarianhaminan lentoaseman lähtevien matkustajien että turvatarkastuksen työntekijöiden kannalta.

Finavia on vuoden mittaan investoinut 1,2 miljoonaa euroa Maarianhaminan lentoaseman infrastruktuuriin sekä palveluja parantaviin toimenpiteisiin. Suurin yksittäinen erä on ollut asematason uusi pinnoitus. Se pidentää asematason käyttöikää 15 vuodella.

Lisäksi on uusittu muun muassa varasähköaggregaatin automatiikkaa. On tärkeää varmistaa, että lentoaseman sähkönsyöttö toimii kaikissa olosuhteissa.

Olemme myös uudistaneet lintujen karkotusjärjestelmää. Äänitykkien avulla varmistetaan, että linnut pysyvät poissa kiitotieltä.

Shell Aviationin kanssa käynnistetyn yhteistyön ansiosta lentoasemalla voidaan nyt tankata koneita tankkausautosta. Tankkausauto myös kasvattaa Maarianhaminan lentoaseman lentopolttoainekapasiteettia.

Positiivista kehitystä matkustajamäärässä

2015 on ollut hyvä vuosi Finavialle ja Maarianhaminan lentoasemalle. Ensimmäistä kertaa kokonaismatkustajamäärä Finavian lentoasemilla ylitti 20 miljoonan matkustajan rajan ja Maarianhaminan lentoasemalla matkustajamäärä on yksi eniten määriä kasvattaneista lentoasemista.

Lähtevien ja  saapuvien reittien matkustajamäärät kasvoivat 14 % edellisvuodesta. Kotimaan sisäisessä joulukuun lentoliikenteessä matkustajamäärä kasvoi jopa 26 % vuoteen 2014 verrattuna.

Hae lentoyhteyksiä ja aikatauluja