Ohita navigaatio

Finavian lentoasemilla vahva vuoden aloitus

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
18.04.2017 klo 10:28
Arkistointipäiväys
Lentokone laskeutuu lumiselle kiitotielle.
Yritys
Lentoliikenteen kysyntä on jatkanut vahvaa kasvua ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Finavian lentoasemien matkustajamäärä nousi 6,9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Positiivisen vuoden aloituksen takana ovat erityisesti kiinalaisten matkustajien kasvanut kiinnostus Suomeen ja Lapin upeasti sujunut talvisesonki.

Matkustajia oli Finavian lentoasemilla alkuvuoden aikana yhteensä 5 255 893 (4 917 647 matkustajaa 1−3/2016). Kansainvälisiä matkustajia heistä oli 69 prosenttia. Lapin lentoasemien matkustajamäärien kasvu oli ennätyksellistä vilkkaan talvisesongin ansiosta ja kasvua oli 21 prosenttia.

Finavialle strategisesti keskeinen kansainvälinen vaihtomatkustus kehittyi myös hyvin alkuvuonna ja lennolta toiselle vaihtavien matkustajien määrä kasvoi 4,5 prosenttia. Aasian suunnasta suhteellisesti eniten kasvua nähtiin Etelä-Koreasta matkaavien kansainvälisten vaihtomatkustajien osuudessa.

Helsinki-Vantaalla kokonaismatkustajamäärä kasvoi 6,1 prosenttia. Yhä useampi matkustaja valitsi Suomen kohteekseen ja jatkoi matkaa Lapin hangille. Matkailun kasvun takana on Finavian pitkäjänteinen lentoreittikehitys, paikallisten matkailutoimijoiden tekemä palveluiden kehittämistyö sekä yhteisvoimin tehty Suomen kohdemarkkinointi. Helsingin lähikohteet Tallinna ja Pietari ovat myös hyötyneet Helsinki-Vantaan matkustajavirrasta.

– Matkailun kasvun kannalta vuosi käynnistyi erinomaisesti. Matkustajamäärän positiivisen kehityksen lisäksi Suomeen avataan nyt kesäkauden käynnistyessä vauhdilla uusia reittejä. Aktiivinen ja pitkäjänteinen työmme Suomen lentoliikenteen eteen tuottaa tulosta ja uudet lentoyhtiöt ovat myyntityömme ansiosta huomanneet Suomen kiinnostavaksi kohteeksi. Alkuvuosi lupaa hyvää tämän vuoden matkustajamäärien kehitykselle, Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen sanoo.

Avattavien reittien määrä on runsaampi kuin vuonna 2016 ja uusia reittejä on tänä vuonna luvassa paitsi Helsinki-Vantaalle myös verkostolentoasemille.

Lapin supertalvi: Vaihtomatkustajien määrä Kiinasta nousi 167 prosenttia

Lapin matkailun supertalvi näyttää lukujen valossa onnistuneen erinomaisesti.

– Monet pohjoisen yrittäjät ovat kertoneet palveluidensa kysynnän kasvaneen merkittävästi. Tilastomme tukevat Lapista kantautuvia uutisia, sillä pohjoisen lentoasemillamme on ollut tänä talvena runsaasti enemmän matkustajia kuin vuotta aiemmin. Lentoliikenteen kasvu ruokkii vahvasti alueen elinkeinoelämää, sanoo Kari Savolainen.

Lapin lentoasemat: 12/2016–3/2017 verrattuna 12/2015–3/2016 Kasvu
Reittilentojen määrät + 19,4 %
Charter- ja taksilentojen määrät + 22,4 %
Matkustajamäärä + 20,3 %

Vaihtomatkustustilastoissa esiin nousee kiinalaisten vaihtomatkustajien määrä, joka kertoo paitsi Lapin houkuttelevuudesta Kiinassa, myös toimivasta vaihtolentoasemasta ja hyvistä lentoyhteyksistä Suomen ja Kiinan välillä. Myös kiinalaisille tarjottavat räätälöidyt palvelut ovat kasvattaneet suosiotaan Helsinki-Vantaalla.

Lapin lentoasemat: 12/2016–3/2017 verrattuna 12/2015–3/2016 Kasvu
Vaihtomatkustajien määrä: Kiinasta Lappiin Helsinki-Vantaan kautta + 167 %
Vaihtomatkustajien määrä: Aasiasta Lappiin Helsinki-Vantaan kautta + 24 %

Helsinki-Vantaan suurinvestoinnit, lennonvarmistuksen yhtiöittäminen

Helsinki-Vantaan 900 miljoonan euron kehitysohjelma terminaalin laajentamiseksi on edennyt suunnitellussa aikataulussa. Nyt rakenteilla on eteläsiipi ja terminaalilaajennuksen iso keskusaukio. Eteläsiipi avataan kesällä 2017 ja keskusaukio alkuvuonna 2019. Länsisiivestä tehtiin vuoden alussa investointipäätös ja länsisiiven on tarkoitus valmistua vuoden 2020 alkuun mennessä.

Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Finavia toteutti yhtiössä rakenteellisia uudistuksia, kun lennonvarmistusliiketoiminta irrotettiin omaksi yhtiökseen ANS Finland Oy:ksi. Uuteen yhtiöön siirtyi noin 400 henkilöä.

Uusi yhtiö aloitti toimintansa 1.4.2017 Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa. Finavia siirtyi samaan aikaan Valtioneuvoston kanslian omistajaohjaukseen.

Finavian lentoasemien matkustajamäärien kehittymisestä löydät lisätietoja kuukausittain julkaistavista liikennetilastoista.