Ohita navigaatio

Katja Siberg Finavian markkinoinnista ja viestinnästä vastaavaksi johtajaksi

Artikkeli julkaistu
26.06.2017 klo 07:21
Arkistointipäiväys
Ihmisiä & Ilmailua
Katja Siberg on nimitetty Finavian markkinoinnista ja viestinnästä vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Siberg aloittaa tehtävässä 1.7. alkaen.

”Sekä viestintä että markkinointi ovat Finavialle
avaintoimintoja, joissa onnistuminen on yhtiön strategian toteuttamisen kannalta keskeistä.
Meille on tärkeää vahvistaa kansainvälisesti bränditunnettuuttamme sekä toisaalta käydä tiivistä vuoropuhelua yhtiön eri sidosryhmien kanssa. Katja on osoittanut kyvykkyytensä aiemmissa tehtävissään Finaviassa ja on hienoa toivottaa hänet tervetulleeksi yhtiön johtoryhmätyöskentelyyn”, toteaa toimitusjohtaja Kari Savolainen.

”Samalla kiitän kuusi vuotta Finavian viestintäjohtajana toiminutta ja HKScanin viestintäjohtajana syksyllä aloittavaa Mikko Saariahoa hyvästä työtoveruudesta ja hänen merkittävästä panoksestaan yhtiön hyväksi”, Savolainen toteaa.

Siberg on työskennellyt Finaviassa vuodesta 2011 lähtien ja vastannut viimeksi brändistä ja markkinointiviestinnästä ja verkostoliiketoiminnan kehittämisestä.

”Kilpailu lentoasemayhtiöiden välillä kiristyy erityisesti vaihtoliikenteessä tulevina vuosina. Matkustajat valitsevat usein oman lentoreittinsä sen perusteella, miten vaihtolentoasema palvelee. Tästä syystä brändin rakentamisen merkitys korostuu entisestään, ja siihen tarvitaan tehokkaasti koko markkinoinnin ja viestinnän keinovalikoimaa. Meille on tärkeää myös jatkossa jatkaa tiivistä dialogia sidosryhmiemme kanssa ja keskustella aktiivisesti siitä, miten lentoliikenne hyödyttää Suomen kilpailukykyä mahdollisimman hyvin”, Katja Siberg sanoo.

Mikko Saariaho työskentelee Finaviassa syyskuun loppuun.