Ohita navigaatio

Kittilä – Monipuolinen ja leppoisa lentoasema Lapin sydämessä

Artikkeli julkaistu
24.02.2017 klo 03:42
Arkistointipäiväys
Matkustus
Talvilomien aikaan Kittilän lentokentällä kuhisee. Lähistöllä sijaitsevat Levin ja Ylläksen lomakeskukset keräävät kotimaisia ja ulkomaalaisia lentomatkustajia kentälle.

Supertalvi Lapin lentoasemilla

Vuonna 2016 Kittilän lentokentän kansainvälisten matkustajien määrä kasvoi lähes 30 prosentilla.

Kittilän lentoasema oli joulukuun matkustajamäärissä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin. Talvikausi 2016–2017 on odotusten mukaisesti osoittautunut Lapin matkailun supertalveksi ja kasvavan matkustajamäärän lisäksi lentoliikenneyhteyksiä on saatu lisää.

Tällä kaudella Kittilään saapuu suoria reittilentoja Euroopan suurista kaupungeista mm. Lontoosta, Manchesterista, Düsseldorfista ja Münchenistä. Matka Lappiin tapahtuu mukavimmin lentämällä. Esimerkiksi matka Helsingistä Kittilään kestää vain puolitoista tuntia.

Kentältä kokoukseen

Yritys- ja ryhmämatkat hoituvat mukavasti Kittilän lentoaseman kautta. Kun varaa käyttöönsä VIP-toimitilan, pääsee kokoustamaan ja aterioimaan suoraan koneen laskeuduttua. Kokouksen jälkilämmöt on ihana ottaa terminaalin kolmannen kerroksen saunassa.

– VIP-tilan käyttäjille on myös oma turvatarkastuslinja, jonka kautta pääsee siirtymään suoraan koneeseen, vinkkaa Kittilän lentoaseman päällikkö Kimmo Liukkonen Finaviasta.

Aivan terminaalin lähellä sijaitseva kota tarjoaa mielenkiintoisen illanviettotilan jopa 50 hengen seurueelle. Revontulien katselun lomassa voi paistaa makkaraa tai keittää nokipannukahvit kodan keskellä sijaitsevalla paistopaikalla.

– Harva lentoasema pystyy tarjoamaan yhtä uniikkia ja tunnelmallista ajanviettopaikkaa, myhäilee päällikkö Kimmo Liukkonen.

Nauti matkanteosta

Porttialueen ravintolamaailmassa on helppo hengähtää ennen lentoa. Poronsarvikruunujen alla maistuvat voileivät, salaatit ja hampurilaiset.

– Kahvilan yhteydestä löytyy myös lahjatavaramyymälä, jossa voi kätevästi hoitaa viime hetken tuliaishankinnat tai vaikka vaan tutustua paikallisiin tuotteisiin, lisää Liukkonen.

Maksuttoman langattoman verkon avulla voi lentoa odotellessa lukaista sähköpostit tai päivittää hienoimmat lomakuvat sosiaaliseen mediaan. Lepohetki keinutuolissa takkatulen äärellä rauhoittaa matkalaisen mielen.

Lisätietoa Kittilän lentoaseman palveluista