Ohita navigaatio

Vuoden lentoasema -valinta osui Vaasaan: ”Hienoa seurattavaa”

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
19.05.2017 klo 09:15
Arkistointipäiväys
Keinutuoleja Vaasan lentoasemalla.
Yritys
Vaasan lentoasema on valittu Finavian verkoston vuoden lentoasemaksi. Matkustajamääriltään Suomen viidenneksi suurin lentoasema kerää kehut kehitystyöstä ja palveluasenteen parantumisesta.

Vuoden lentoasema -valinta tehtiin 27. kerran. Ensimmäisen kerran Finavia valitsi vuoden lentoaseman vuonna 1990.

– Vaasalaiset saavat olla ylpeitä lentoasemastaan, joka on alueensa elinkeinoelämälle ja asukkaille tärkeä linkki matkalla Helsinkiin, Tukholmaan ja muihin kansainvälisiin kohteisiin, Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen sanoo.

– Lentoasemaa on johdettu systemaattisesti ja varsinkin viimeisen vuoden aikana on menty paljon eteenpäin. Lentoaseman toimintakulttuuri ja operatiivinen toiminta ovat kehittyneet vähitellen tavoiteltuun suuntaan. Taloudellisillakin mittareilla lentoaseman kehitys on ollut hienoa seurattavaa ja tuottavuus on noussut. Vaasan lentoasema on hyvä osoitus siitä, että johtamisella ja organisaatiokulttuuriin määrätietoisesti vaikuttamalla saadaan aikaiseksi myönteisiä tuloksia monella mittarilla mitattuna, Savolainen kertoo.

Vaasan lentoasemalla oli vuonna 2016 yhteensä 288520 matkustajaa. Kasvua vuoteen 2015 verrattuna oli 2,2 prosenttia. Kasvu on edelleen tulevaisuudessa mahdollista esimerkiksi alueen elinkeinoelämän kehittyessä. Koko lentoasemaverkostoon verrattuna Vaasan lentoasemalla on keskimääräistä enemmän liikematkustusta.

Lentoaseman matkustajamäärän odotetaan kasvavan hieman myös tänä vuonna. Esimerkiksi SAS lisäsi maaliskuusta lähtien lentoja Tukholman ja Vaasan välillä.

– Lentoasema on olemassa asiakkaitaan eli matkustajia ja lentoyhtiöitä varten. Mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti ja olemme huomanneet, että positiivista palautetta ropisee aikaisempaa enemmän. Työ palveluasenteen parantamiseksi kantaa siis hedelmää, Savolainen toteaa.

– Ei pidä myöskään unohtaa keskusteluyhteyttä lentoaseman ja sen naapureiden sekä muiden sidoskumppaneiden välillä. Finavia on aktiivinen toimija mm. liikenteen, matkailun ja muun elinkeinoelämän mahdollistajana. Siksi teemme paljon yhteistyötä muun muassa kaupunkien kanssa. Näitä tiiviitä yhteyksiä kumppaneihimme vaalitaan Vaasassa jatkossakin, Savolainen sanoo.

Vaasan lentoaseman päällikkönä Finaviassa toimii Petri Lampi.

Viime vuonna vuoden lentoasemaksi valittiin Oulun lentoasema.