Maailmanluokan lentokentän tekijän kasvutarina 

Finavian Keski-Suomen aluejohtajana ja Tampere-Pirkkalan lentoasemapäällikkönä toimiva Mari Nurminen työskenteli lentoasemaympäristössä ensimmäistä kertaa jo lukioikäisenä. Tuolloin rahoittaakseen unelmaansa purjelentolupakirjasta hän oli kesätöissä lentoaseman kahvilassa. Lentoasemapäällikkönä toimineen isän kautta ilmailun maailma oli jo ennestään tuttu ja kiehtova.

Nyt liki 30 vuotta myöhemmin, edelleen ilmailusta ja lentoasemaympäristöstä inspiroituva Nurminen kertoo urastaan finavialaisena. Monta erilaista työtehtävää Finaviassa nähnyt Nurminen on kulkenut huikean matkan lukiolaisesta lentoaseman kahvilan aamuvuorolaisesta siihen, missä on nyt.

Mari Nurminen

Ilmailuala piti otteessaan uratarpeiden muuttuessa

Lukiosta valmistuttuaan Nurminen aloitti opinnot Tampereen Yliopistossa taloudellis-hallinnollisessa tiedekunnassa. Yliopistovuosien ajalle töitä löytyi Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksesta. Nurminen toimi tuolloin lennonjohto-operaattorina kolmivuorotyössä vastaten mm. lennonneuvonta- ja valmistelutehtävistä. Työ sopi hyvin opiskelun oheen, sillä vuorot sai soviteltua opiskelijan elämään istuvaksi. Lisäksi Nurmisen toiveena oli jatkaa eteenpäin ilmailualalla ja näin se onnistui. 

Opiskelujen suuntautuminen hallintotieteisiin loi Nurmiselle uusia uratarpeita. Jo opiskelujen aikana hän pääsikin tekemään myös henkilöstöhallinnon tehtäviä lennonvarmistuskeskuksessa henkilöstösuunnittelijan roolissa. Pikkuhiljaa Nurminen siirtyi kokonaan henkilöstöhallinnon tehtäviin, mutta edelleen hänestä tuntui, että tämä yksin ei ole hänen juttunsa.  

Yliopistosta valmistumisen jälkeen, äitiysloman aikana tulevaisuuden toiveeksi muodostui hallintotieteiden maisterin koulutusta vastaavat työt. Esimiehen tarjottua hänelle esikuntapäällikön tehtävää vastuualueena molempien lennonvarmistuskeskusten hallinto, Nurminen vastasi kyllä, ja tällä tavalla varmistui seuraava ura-askel ilmailualalla ja finavialaisena.

Isosta yrityksestä löytyvät etenemismahdollisuudet tekijän mukaan

 Nurmisesta on hienoa, että isossa firmassa tehtäviä on ollut paljon ja osaamisen sekä työkokemuksen karttuessa uusia haasteita ja etenemismahdollisuuksia on löytynyt aina. Vuonna 2009 Nurmista kosiskeltiinkin jälleen uuden haasteen pariin, tällä kertaa suunnittelujohtajaksi Vantaalle lennonvarmistusliiketoimintaan.

 Tartuttuaan jälleen rohkeasti uuteen haasteeseen, Nurminen siirtyi hoitamaan Finavian ei-kaupallisia asiakkuuksia, joihin kuuluu valtion ja yleisilmailun asiakkuudet kuten Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos. Tehtävissään Nurminen onkin saanut huomata työn konkreettiset vaikutukset asiakkaiden suuntaan: Finavian tekemällä työllä on merkityksellinen paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja vaikutuksensa Suomen kilpailukyvylle.

 Tehtävät vaihtuivat jälleen vuonna 2014, jolloin Nurminen aloitti Tampere-Pirkkalan lentoaseman päällikkönä ja edelleen vuoden kuluttua Keski-Suomen aluejohtajana. Aluejohtajana Nurmisen monipuolisiin työtehtäviin kuuluu Tampere-Pirkkalan lentoaseman päällikkyyden ohella myös Jyväskylän, Hallin ja Utin lentoasemien päälliköiden esimiehenä toimiminen. Myös osa aikaisemmin Nurmisen hoitamista asiakkuuksista on hänen vastuullaan yhä.

Merkityksellinen työympäristö, jossa viihtyy

 Työtehtävien monipuolisuus tekee nykyisin Nurmisen arjesta kiinnostavaa. Hänen tehtävänään aluejohtajana on hallita iso kuva ja asettaa tavoitteet, mutta samalla työssä pääsee ratkomaan erilaisia arjen haasteita myös pienemmässä mittakaavassa. Hänen mukaansa lentoaseman hektinen ympäristö sopiikin parhaiten sellaiselle henkilölle, jolle matkustavien asiakkaiden sekä runsaastikin vaihtelevien arjen kiireiden ja haasteiden kohtaaminen tuntuu innostavalta. Lentoasematyössä kun tylsää normipäivää ei ole olemassakaan.

Omaa työyhteisöään Nurminen kuvailee tiiviiksi ja kohtuullisen pieneksi. Tyypillinen verkoston lentoaseman työyhteisö on noin 50 hengen porukka, kuten on hänen omansakin Tampereella. Tämän kokoisessa porukassa tunnetaan toiset hyvin ja yhteenkuuluvuuden kokemus on voimakas. Arjen työssä korostuu Nurmisen mukaan aito halu tuottaa hyvää palvelua ja omaa työtä pidetään arvossa. Nurminen kertoo, että tämä juontaa juurensa osaksi myös siitä, että lentoasemat ovat alueellisesti tärkeitä toimijoita ja niiden merkitys talousalueella on helppo nähdä.

Lentoasemaympäristössä korostuvat myös muuttuvan toimintaympäristön vaikutukset. Kilpailu alalla on muuttunut maailmanlaajuiseksi ja se näkyy myös halussa laajentaa bisnestä tehokkaasti ja tehdä töitä sen eteen, että asiakkaat haluavat valita Finavian kentät myös jatkossa. Sen vuoksi Nurminen näkee johtajana velvollisuutenaan ja missionaan pysyä alati hereillä ja saada myös organisaatio pysymään innolla mukana maailmanluokan lentokentän tekemisessä.