Ohita navigaatio

Ensimmäiset matkustajat lähtivät Tampere-Pirkkalan uudistuneelta lentoasemalta

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
13.08.2018 klo 10:47
Tampere-Pirkkala kiitotie
Vastuullisuus Matkustus
Finavian useita kuukausia kestänyt kehitys- ja peruskorjaushanke Tampere-Pirkkalan lentoasemalla on valmistunut. Yli 17 miljoonan euron investointi nostaa kentän kapasiteettia ja tukee näin koko Pirkanmaan elinvoimaisuutta ja saavutettavuutta.
Tampere Airport
Tampere Airport

Ensimmäiset matkustajat saapuivat uudistuneelle Tampere-Pirkkalan lentoasemalle jo aamuhämärissä. He nousivat Air Balticin koneeseen, joka teki ensimmäisen reittiliikenteen lentoonlähdön uutuuttaan hohtavalta kiitotieltä 13. elokuuta kello 5.25. Kyseessä oli lento BT358, joka suuntasi kohti Riikaa.

Viimeisetkin unenrippeet karisivat varhaisilta matkustajilta viimeistään terminaalissa, sillä Finavia yllätti heidät avajaisten kunniaksi leivoksilla ja kahvilla.

– Lentoasemamme on nyt loistokunnossa. Toivotamme pirkanmaalaiset tervetulleiksi käyttämään entistä ehompaa kotikenttäänsä. Tampere-Pirkkalasta on erinomaiset yhteydet kolmeen tärkeään lentoliikennekeskukseen eli hubiin: Helsinkiin, Riikaan ja Tukholmaan. Niiden kautta avautuvat loistavat yhteydet ympäri maailmaa. Suoraan Tampereelta lennetään Bremeniin, Budapestiin ja syksystä alkaen Malagaan, iloitsee Finavian aluejohtaja ja lentoaseman päällikkö Mari Nurminen.

Tampere Airport

Finavia investoi Tampere-Pirkkalan lentoliikennealueiden uudistamiseen yhteensä yli 17 miljoonaa euroa. Asematason laajentaminen ja kiitotien uudistaminen nielivät 15 miljoonaa euroa. Lisäksi uusittiin kiitotien mittarilähestymisjärjestelmä (ILS) ja parannettiin tarkkuuslähestymismenetelmiä kahden miljoonan euron edestä.

– Uusien, leveiden kääntöpaikkojen ansiosta pystymme palvelemaan myös laajarunkokoneita. Peruskorjauksessa päästiin uusimaan myös kenttävalaistus energiatehokkaaseen led-teknologiaan ja parantamaan jäänestoaineiden talteenottoa ja suojauksia. Uudet ILS-laitteet parantavat lentoliikenteen operointimahdollisuuksia myös huonoissa sääolosuhteissa, kertoo Nurminen.

Nurminen kiittää urakoitsijoita hienosta työsuorituksesta ja kentän käyttäjiä joustavuudesta. Suurin osa töistä pystyttiin tekemään keskellä toimivaa lentoliikennettä.

– Näin laaja kehitys- ja peruskorjaushanke on aina iso ponnistus, sillä valmistumista määrittävät tiukat aikataulut ja töitä tehdään haastavissa olosuhteissa, sanoo Nurminen.

Huhtikuussa käynnistynyt remontti valmistui 12. elokuuta. Sotilas- ja yleisilmailu käynnistivät operaationsa uudistuneelta kiitotieltä heti samana päivänä.

Tampere Airport
Tampere Airport

Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehitys- ja peruskorjausohjelma pähkinänkuoressa

Päällystettävä alue

330 000 m² (50 jalkapallokentällistä)

Asematason laajennus

22 000 m²

Kaksi uutta kiitotien kääntöpaikkaa

8 000 m²

Maaperäsuojaus jäänpoistoa varten

8 000 m²

Sähkö- ja telekaapelointeja

10 000 m

Asfalttimassaa

60 000 tonnia

Uusi rullaustie

150 m

Uusia led-valoja

150 kpl

Uusia glykolipumppaamoja

2 kpl

Uusi ILS -järjestelmä

1 kpl

Työmaalla töissä

100 henkilöä

Lue lisää Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehityksestä