Ohita navigaatio

Finnairilta suora reitti Los Angelesiin keväällä 2019

Artikkeli julkaistu
21.08.2018 klo 13:17
Finnair Airbus A350 lähtemässä lentoon kirkaalla säällä.
Matkustus
Finnair avaa ensi keväänä reitin Helsinki-Vantaalta Los Angelesiin. Paitsi viides suora reitti Pohjois-Amerikkaan, avaus nostaa Helsinki-Vantaan kansainvälisten mannertenvälisten reittilentojen määrän 27:ään.

Helsinki-Vantaa–Los Angeles -reittiä lennetään kolmesti viikossa 31. maaliskuuta 2019 alkaen. Tämän lisäksi Finnair lisää lentoja San Franciscon ja Chicagon reiteille kesäkaudeksi. Reitit avataan ensi vuonna jo huhtikuussa, ja San Franciscon reitti saa toukokuussa neljännen viikkovuoron.

Näiden muutosten myötä Finnair lennättää asiakkaitaan Chicagoon viikon jokaisena päivänä, kolmesti viikossa Los Angelesiin ja neljästi viikossa San Franciscoon. Los Angeles on Finnairin ensimmäinen Yhdysvaltain kohde, jonne lennetään säännöllisesti uudella A350-koneella.

"On hienoa päästä laajentamaan Pohjois-Amerikan reittiverkostoa, ja erityisen hienoa on, että uusi Los Angelesin reitti lennetään uudella Airbus A350-koneellamme," sanoo Finnairin kaupallinen johtaja Juha Järvinen. "Kaksi vuotta sitten avattu San Franciscon reitti on ollut menestys, mikä osoittaa Kalifornian ja Yhdysvaltojen länsirannikon suosion asiakkaidemme keskuudessa. Uskomme, että Los Angelesin reittimme jatkaa tätä menestyksekästä kehitystä."

Yhdysvaltojen tv- ja elokuvateollisuuden keskuksena tunnettu Los Angeles on kuuluisa kauniista säästä, upeista rannoista sekä loisteliaasta Hollywoodin alueesta. Se on myös yksi Yhdysvaltojen suurimmista liikematkailun ja rahtiliikenteen keskuksista. Helsingin maantieteellisen sijainnin ansiosta Finnairin uusi Los Angelesin reitti tarjoaa kilpailukykyisen ja kätevän matka-ajan asiakkaillemme Skandinaviasta, Baltian maista, Venäjältä, Pohjois-Saksasta, sekä myös kotimaan kohteista.

”Yhteydet Pohjois-Amerikkaan ja Helsingin saavutettavuus paranevat huomattavasti uuden reitin myötä”, iloitsee Finavian reittikehitysjohtaja Petri Vuori, ”Los Angelesin ollessa tärkeä start-up- ja liike-elämän keskus sekä kiinnostava matkakohde, uusi reitti palvelee paitsi kansainvälisiä vaihtomatkustajia, myös kotimaista liike-elämää ja matkailijoita. Finavian miljardi-investointi Helsinki-Vantaan kehitykseen tähtää parantamaan Suomen saavutettavuutta, jota tämä reittiavaus jälleen rikastaa”.

Los Angeles on Finnairin viides Yhdysvaltojen kohde New Yorkin, Chicagon, San Franciscon ja Miamin lisäksi. Arvioitu lentoaika on 11 tuntia Los Angelesiin ja 10 tuntia 30 minuuttia Helsinkiin.

Uusi reitti on osa Finnairin yhteishanketta neljän oneworld-allianssikumppaninsa – American Airlinesin, British Airwaysin ja Iberian – kanssa. Yhteistyö tuo asiakkaille enemmän lentovaihtoehtoja, paremmat yhteydet ja edullisemmat hinnat Atlantin ylittävillä lennoilla. Tällä hetkellä nämä neljä yhtiötä tarjoavat yli 100 päivittäistä yhteyttä Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä.

Lähde: Finnair