Ohita navigaatio

Humans of Helsinki Airport: Slot-koordinaattori Tiina Nokkala

Artikkeli julkaistu
07.08.2018 klo 09:00
Tiina Nokkala
Ihmisiä & Ilmailua
Tiina Nokkala koordinoi Helsinki-Vantaan slotteja eli lentokoneiden ennalta sovittuja lähtö- ja laskeutumisaikoja. Pikkutarkan työn osaajia on vähän: he kaikki mahtuvat yhteen konferenssihuoneeseen. Koko maailmassa.

”En nuorena suoraan sanottuna ajatellut, että minusta tulee slot-koordinaattori, enhän edes tiennyt, mikä koko ammatti on! Opiskelin alun perin viestintää ja päädyin töihin ilmailun pariin, aluksi Finnairin liikennesuunnitteluun.

Aikaisemmin lentosloteilla ei ollut erillisiä koordinaattoreita, vaan lentoyhtiöt ja kentät sopivat lähtö- ja laskeutumisajoista keskenään. Lentoliikenteen kasvun myötä asiaa alettiin organisoida eurooppalaisella tasolla tarkemmin.

Lentoslottien koordinointi nykyisellä tavalla alkoi EU-alueella 2000-luvun alussa. Silloin Helsinki-Vantaallekin tarvittiin oma slot-koordinaattori, ja ilmaisin kiinnostukseni työhön. Aloitin työssäni vuonna 2003. Aluksi kaikki käytännöt piti luoda, sillä mitään perinnettä lentoslottien koordinaatiosta ei ollut.

Yhtä tavallista työpäivää slot-koordinaattorin hommassa ei ole: kaikki riippuu vuodenajasta.

Lentoslottien suunnittelu on tarkasti rytmitettyä kansainvälistä yhteistyötä, ja slotit koordinoidaan kahdesti vuodessa, kesä- ja talvikaudelle.

Osa vuodesta on hirveän kiireistä, esimerkiksi syksy, jolloin suunnitellaan seuraavan vuoden kesäkautta. Kiirekausien ulkopuolella taas on rauhallisempaa ja päivittäinen koordinointi tapahtuu lähestulkoon automaattisesti. Toisaalta hiljaisempina kausina täytyy perehtyä esimerkiksi uusiin säännöksiin, joten työtä piisaa hyvin koko vuodelle.

Meillä koordinaattoreilla on kaksi kertaa vuodessa kokous, johon kaikki maailman lentoyhtiöt ja lentoasemat osallistuvat. Kokousta ennen kautta on aina suunniteltu jo niin paljon, että jäljellä ovat käytännössä vain ongelmatilanteet. Kun olemme läsnä samassa paikassa, on helpompi keskustella muutoksista kasvotusten ja pyrkiä löytämään kaikille osapuolille sopiva ratkaisu.

Työn harvinaisuus on klisee, joka on totta. Koko maailmassa on alle sata slot-koordinaattoria, ja tunnen heidät kaikki henkilökohtaisesti. Hyvät kontaktit helpottavat työtä olennaisesti.

Kun matkustan itse, havainnoin eri kenttien toimintaa ja poimin mukaani ideoita. Se on virkistävää.

Mukavaa on myös se, että kun kansainväliset kollegani vierailevat Helsinki-Vantaalla, he usein suitsuttavat täällä tehtyjä ratkaisuja, jotka ovat itselle jo aivan arkipäiväisiä. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan liikelentoterminaali keskitettyine palveluineen kerää kiitosta kollegojen keskuudessa.
Nämä kommentit ilahduttavat!”

Lue lisää lentosloteista