Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaan aurinkovoimala on nyt Pohjoismaiden suurin lentoasemavoimala

Artikkeli julkaistu
19.05.2019 klo 09:00
Vastuullisuus
Helsinki-Vantaan lentoaseman katolla oleva aurinkovoimalaa on laajennettu länsisiipeen, ja ensi vuonna paneeleja asennetaan myös uuden parkkitalon julkisivuun.

Hyvä ympäristötyö on osa Finavian vastuullisuutta. Hyvien asioiden ketju -juttusarja nostaa esiin yksityiskohtia Finavian vastuullisuustyöstä. Tässä jutussa tutustutaan aurinkoenergian tuotantoon.

Helsinki-Vantaan lentoaseman uuden länsisiiven katolle asennetaan parhaillaan aurinkopaneeleja. Ne kuuluvat lentoaseman omaan aurinkovoimalaan, jonka ensimmäinen osa otettiin käyttöön vajaat kaksi vuotta sitten. Laajennusosa alkaa tuottaa energiaa kesään mennessä, länsisiiven ensimmäisen osan valmistuessa. Sen teho tulee olemaan noin 330 kWp (paneelien tuottama energia standardiolosuhteissa).

Asentaminen on tarkkaa puuhaa: Suomen olosuhteissa aurinkopaneelien optimaalinen suuntaus on hyötysuhteen maksimoimiseksi erityisen tärkeää, ja lisäksi lentoasemaympäristössä on huomioitava paneelien heijastusvaikutukset.

– Aurinkojärjestelmät eivät saa häiritä lentoliikennettä millään tavalla. Paneelien suuntaus ja kulma on sellainen, ettei mitään heijastuksia synny lento- ja laskeutumislinjoille tai kiitoteille, Finavian ympäristöasiantuntija Johanna Kara sanoo.

Aurinkosähkön tuotanto kasvaa myös jatkossa

Helsinki-Vantaan lentoasema on sertifioitu hiilineutraaliksi, ja uusiutuvan energian tuotanto on yksi tärkeimmistä tekijöistä sen taustalla. Lentoaseman käyttämä sähkö tuotetaan kokonaan tuulisähköllä, joka kattaa tarpeesta valtaosan, sekä aurinkosähköllä. Kasvava aurinkopaneeliruudukko tulee tuottamaan terminaalilaajennusten sähköenergian tarpeesta noin viisi prosenttia.

– Seuraavaksi aurinkopaneeleja asennetaan ensi vuonna valmistuvan parkkitalon julkisivuun. Paneelit tulevat peittämään kokonaisen seinän, ja saatava energia kohdennetaan sähköautojen lataukseen, Kara kertoo.

Kun tämäkin voimalan osa on otettu käyttöön, aurinkoenergian tuotantokapasiteetti on Helsinki-Vantaalla noin 750 kWp. Se tekee Helsinki-Vantaan aurinkovoimalasta Pohjoismaiden suurimman lentoasemavoimalan ja myös Suomen mittakaavassa yhden suurimmista aurinkovoimaloista.

Aurinkovoimaan satsataan

Finavia aikoo laajentaa aurinkovoiman hyödyntämistä myös jatkossa, ja etsii sijoituspaikkoja uusille järjestelmille.

– Mahdollisuuksia lisätuotannolle on. Kyllähän tuota kattopinta-alaa riittää, Johanna Kara toteaa.

– Vaikka tuulivoima on Suomen oloissa merkittävämmässä roolissa, myös auringosta kannattaa ottaa hyöty irti. On hienoa, että aurinkosähkön tuotantokustannukset ovat laskeneet.

Aurinkosähkön tuotanto on osa Finavian ilmasto-ohjelmassa määriteltyjä toimenpiteitä, joiden avulla Suomen lentoasemien päästöjä painetaan alas. Vuoden 2019 loppuun mennessä Finavian kaikki lentoasemat tulevat olemaan hiilineutraaleja.

Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat Finavian liiketoiminnan lähtökohtia. Ne ovat laajoja kokonaisuuksia, joita toteutetaan huolellisesti, muun muassa paneeli kerrallaan.

Lue lisää Finavian yritysvastuusta

Hyvien asioiden ketju -boilerplate