Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaan jätteet lajitellaan yhä tarkemmin – myös muovin keräys aloitettu

Artikkeli julkaistu
11.10.2019 klo 09:50
Helsinki departures T2
Vastuullisuus
Helsinki-Vantaan lentoasemalla syntyy yli 2000 tonnia jätettä vuodessa. Jätteiden saaminen hyötykäyttöön on matkustajien ja lentoaseman yhteispeliä.

Hyvä ympäristötyö on osa Finavian vastuullisuutta. Hyvien asioiden ketju -sarja nostaa esiin yksityiskohtia Finavian vastuullisuustyöstä. Tässä jutussa keskitytään jätteiden lajitteluun Helsinki-Vantaalla.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla asioi viime vuonna yli 20 miljoonaa matkustajaa. Jätettä syntyi vuoden aikana yhteensä 2241 tonnia, sisältäen kaikki Finavian kiinteistöt.

– Kasvava matkustajamäärä kasvattaa luonnollisesti myös asemalla syntyvän jätteen määrää, mutta jätteenlajittelumme tehostuu koko ajan. Tänä vuonna on esimerkiksi käynnissä kokeilu, jossa muovijätettä kerätään muusta jätteestä erillään, kertoo kiinteistöpalveluiden ja energian palveluesimies Katri Koivukoski Finavialta.

Lentoaseman jätteestä lähes puolet on tavallista polttojätettä. Ravintolat ja kaupat tuottavat pääosin helposti jatkohyödynnettävää jätettä, jonka käsittelyyn on selkeät prosessit.

– Energiajäte poltetaan Vantaan energian polttojätevoimalassa, joten se menee kotien ja työpaikkojen energiaksi. Pahvi, keräyslasi, keräyspaperi, keräysmetalli ja biojäte hyödynnetään raaka-aineena, Katri Koivukoski jatkaa.

Valtaosa jätteistä hyötykäyttöön

Suurin osa Helsinki-Vantaan jätteestä päätyy hyötykäyttöön: vuonna 2018 kaikesta jätteestä 34 prosenttia ja 43 prosenttia poltettiin energiaksi. Vaarallisesta jätteestä kaatopaikkasijoitukseen menee 0,39 prosenttia. Kaatopaikkasijoitus tarkoittaa tässä tapauksessa korkealämpötilapolttoa, jota ei voida hyödyntää energiana. Näitä tuotteita ovat kiinteä aerosolijäte, maalijäte sekä kiinteä öljyinen jäte. Raskasmetalli, paristot ja voiteluöljy hyödynnetään raaka-aineena.

Kansainvälisiltä lennoilta ylijäävä ruokajäte otetaan erikseen talteen ja poltetaan jätevoimalassa, jotta voidaan estää tautien leviäminen. Finavia ei osallistu lentokoneista tulevien jätteiden käsittelyyn.

Roskikset tyhjennetään jopa kuusi kertaa vuorokaudessa

Helsinki-Vantaalla jätehuolto on ympärivuorokautista työtä. Roska-astiat tyhjennetään porttialueella vähintään kolme kertaa vuorokaudessa ja lähtöaulassa jopa kuusi kertaa vuorokaudessa.

Jätteen määrää seurataan koko ajan. Vaikka pääpaino on lajittelun tehostamisessa, myös syntyvän jätteen määrään pyritään vaikuttamaan. Vaikutusta on muun muassa sillä, ettei lentoaseman wc-tiloissa ole paperisia käsipyyhkeitä, vaan pestävät kangasrullat.

– Käsipyyhkeet voivat tuntua pieneltä asialta, mutta niiden avulla saadaan todella merkittävä jätteen vähennys, Katri Koivukoski toteaa.

Matkustajat voivat auttaa lajittelussa

Kun kentällä on ruuhkaa, jätettä menee enemmän sekajätteeseen. Lajittelu on myös osittain kiinni kulttuurisista tekijöistä: toisissa maissa jätteiden omatoiminen lajittelu on normaali osa arkea, toisille se taas on vieraampaa. Matkustajia pyritään ohjaamaan lajitteluun muun muassa selkeillä opasteilla.

Jätehuolto on myös palvelumuotoilua ja osa lentokentän suunnittelua. Katri Koivukosken mukaan jätteiden lajittelun lisääminen on huomioitu Helsinki-Vantaan uudistuksissa, kuten Aukio-alueen avaamisessa.

– Meillä on alkamassa isompi projekti, jonka avulla jätehuoltoa kehitetään entisestään. Parempi lajitteluaste on kaikkien etu.

Näin lentomatkustaja voi auttaa jätteiden kierrätyksessä:

1. Jos laitat juomapullon roskikseen, tyhjennä se ensin. Energiajäte palaa sitä paremmin mitä kuivempaa se on.

2. Lue roska-astioiden opasteet ja noudata niitä. Kierrätyksen kannalta lajittelu on kaiken a ja o, ja jätteiden lajittelu syntypaikalla helpottaa niiden jatkokäsittelyä.

3. Suosi ravintolassa syömistä. Lautaselta tarjoiltu ruoka tuottaa yleensä vähemmän jätettä kuin pakattuna ostettu.

Lue lisää Helsinki-Vantaan laajennuksesta

Hyvien asioiden ketju -boilerplate