Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaan passintarkastus uudistuu − tilapäisjärjestelyjä tammi-helmikuussa

Artikkeli julkaistu
29.11.2019 klo 09:22
Arkistointipäiväys
Rajantarkastusalueen itsepalveluautomaatit Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Vastuullisuus
Vuonna 2018 lentoaseman rajatarkastuksen kautta kulki yli kuusi miljoonaa matkustajaa. Määrän arvioidaan kasvavan edelleen, joten rajatarkastusta uudistetaan ja laajennetaan. Passiautomaattien vaihtotyö aiheuttaa tilapäisjärjestelyjä tammi-helmikuussa.

– Sujuva rajanylitys on oleellista sekä matkustajakokemuksen että koneen vaihdon kannalta, sanoo Helsinki-Vantaan lentoaseman asiakaskokemuksesta ja prosesseista vastaava johtaja Timo Järvelä Finaviasta.

Järvelä kertoo, että Helsinki-Vantaan rajanylitysliikenne on viime vuosina lisääntynyt lähes tuplasti verrattuna muuhun liikennöintiin. Hän arvioi kehityksen jatkuvan ja kertoo Finavian yli miljardin euron investointiohjelman tähtäävän erityisesti non-Schengen-liikenteen ja kaukolennoilla matkustavien määrän kasvuun.

Yksi Helsinki-Vantaan kehitysohjelman hankkeista on rajatarkastuksen laajennus ja uudistus, joiden myötä rajatarkastuskapasiteetti nousee 50 prosenttia. Työtä tekemään on tänä vuonna valmistunut yli 70 uutta rajavartijaa.

Sujuva rajanylitys on tärkeä osa matkustajakokemusta

Helsinki-Vantaan non-Schengen-liikenne keskittyy ajallisesti tiettyihin piikkeihin. Tunnissa voi laskeutua 10–15 laajarunkokonetta, jotka tuovat passintarkastukseen kerralla runsaat 3 000 matkustajaa.

Iso osa non-Schengen-liikenteen matkustajista on vaihtomatkustajia, joiden täytyy ehtiä seuraavalle lennolle. Siksi rajatarkastuksen on oltava sujuvaa. Samalla monet matkustajaryhmät tarvitsevat henkilökohtaista ohjausta ja opastusta.

Tiukoista lentoaikatauluista huolimatta rajavartijoiden on aina varmistuttava siitä, että matkustajilla on oikeus ylittää raja eivätkä he muodosta uhkaa sisäiselle turvallisuudelle, muistuttaa Helsingin rajatarkastusosaston varapäällikkö Samuel Siljanen Rajavartiolaitoksesta.

Prosessi vaiheittain valmiiksi

Schengen-alueen ja samalla Suomen ulkoraja sijaitsee Helsinki-Vantaalla kahdessa kerroksessa.

Helsinkiin jäävät matkustajat kulkevat rajatarkastukseen alakerran pisteen kautta, joka sijaitsee saapuvien matkustajien tasolla matkatavara-aula 2B:n vieressä.

Yläkerran rajatarkastuksen kautta kulkevat kaikki non-Schengen-maihin lähtevät matkustajat sekä kaikki non-Schengen-lennolta saapuvat ja edelleen Schengen-lennolle vaihtavat matkustajat.

– Olemme vaiheittain uusineet rajatarkastusta, ja prosessi jatkuu yhä. Tavoitteena on lisätä kapasiteettia ja parantaa rajatarkastuksen laatua, Siljanen taustoittaa.

Uudistuksen avulla Helsinki-Vantaan rajatarkastus valmistautuu myös tulevaan eurooppalaisen rajanylitystietojärjestelmän EES:n (Entry/Exit System) käyttöönottoon.

Helsinki-Vantaan lentoseman laajennettu rajatarkastusalue saapuville matkustajille

Kuvassa: Laajennettu, saapuvien matkustajien passintarkastusalue.

Rajatarkastukseen tuntuvasti lisää kapasiteettia

Heinäkuussa Helsinki-Vantaalla otettiin käyttöön uusi laajennettu vaihtomatkustajien rajatarkastusalue. Siellä Rajavartiolaitoksella on sekä 24 perinteistä asiakaspalvelupistettä että 20 automaattia.

– Myös alakerran rajatarkastukseen lisättiin asiakaspalvelupisteiden määrää ja uusittiin automaatteja. Matkustajien lisätarkastuksiin tarvittavia tiloja uudistettiin samalla, Siljanen kertoo.

Lähteville matkustajille uudet rajatarkastusautomaatit: Näin uudistustyöt vaikuttavat

Seuraava uudistusaskel koskee lähtevien matkustajien rajatarkastusta. Rakennustöiden edetessä Rajavartiolaitoksen asiakaspalvelupisteitä siirretään taaemmaksi, jotta alueelle saadaan lisää asiakastilaa. Jouluun mennessä käytössä on 24 asiakaspalvelupistettä.

Osana uudistustyötä Rajavartiolaitos uusii kaikki Helsinki-Vantaan lentoaseman lähtevien matkustajien rajatarkastusautomaatit. Toimenpide on valmistautumista jatkossa käyttöön otettavaan eurooppalaiseen rajanylitysjärjestelmään.

Current self-service machines at passport control area

Kuvassa: käytöstä poistuvat, vanhat itsepalveluautomaatit.

– Uudistustyö toteutetaan alkuvuonna 2020, minkä vuoksi lähtevien matkustajien käytössä ei ole yhtään automaattia tammi-helmikuussa, toteaa Siljanen.

Jotta matkustaminen olisi uusimistöistä huolimatta sujuvaa, Rajavartiolaitos pitää toiminnassa mahdollisimman monta perinteistä asiakaspalvelupistettä ja varaa riittävästi henkilöstöä. Myös Finavia varautuu ja aikoo lisätä matkustajaoppaiden määrä.

Uudet rajatarkastusautomaatit ovat yhteensopivia 2020-luvulla käyttöön otettavan eurooppalaisen rajanylitysjärjestelmän kanssa. Järjestelmän tavoitteena on parantaa Euroopan unionin rajaturvallisuutta ja mahdollistaa laajemmin kolmansien – eli EU:hun kuulumattomien – maiden kansalaisten rajatarkastusten automatisoinnin.

Lue lisää myös turvatarkastuslaitteiden kehittymisestä sekä Helsinki-Vantaan lentoaseman kehittyvästä jätteiden lajittelusta.