Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaan työmaa haukkaa ison palan terminaalin edustalta: muutoksia lentoaseman taksi- ja bussiliikenteeseen

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
11.04.2019 klo 11:57
Matkustus
Terminaali 2:n edustalla sijaitseva valtaisa, lähes kolmen Esplanadin puiston kokoinen työmaa laajenee lisää kesän kynnyksellä. Tämän vuoksi Helsinki-Vantaan julkista liikennettä järjestellään uudelleen huhti- ja toukokuussa.

– Lentoaseman bussien ja taksien ajoreitit muuttuvat ja laiturit siirtyvät uusille paikoille kesäkuun alkuun mennessä. Järjestelyjä tehdään, sillä Helsinki-Vantaalla on käynnissä terminaali 2:n laajentaminen. Lentoasemalle saadaan muun muassa multimodaali matkakeskus, minkä ansiosta voidaan kehittää matkaketjuja ja suunnitella julkisen liikenteen yhteyksiä entistä sujuvammaksi, sanoo Helsinki-Vantaan maaliikenteen johtaja Jukka Isomäki Finaviasta.

Kolmessa vaiheessa toteutettavat bussi- ja taksijärjestelyt koskevat terminaali 2:n liikennettä. Uudelleenjärjestelyt ovat voimassa pari vuotta, kunnes Helsinki-Vantaan upea sisäänkäynti uusine tulo- ja lähtöhalleineen on valmis vuonna 2021. Uusi pysäköintitalo valmistuu jo ensi vuonna.

Nyt tapahtuvilla muutoksilla ei ole vaikusta pysäköinti- tai juna-asiakkaisiin eikä terminaali 1:n ajoneuvoliikenteeseen.

- Ennen lentoasemalle tuloa on hyvä tarkistaa Helsinki-Vantaan ajankohtaiset kuulumiset Finavian verkkosivuilta. Lisäksi kentälle on nyt syytä tulla ajoissa. Aikaa kannattaa varata riittävästi aikaa terminaaliin ja koneeseen siirtymiseen, Isomäki muistuttaa.

Terminaali 2:n taksiasema muuttaa 15.4.

Ensimmäisenä tapahtuu taksiaseman muutos. Nykyinen terminaali 2:n edustalla, saapuvien tasolla sijaitseva taksiasema muuttaa 15. huhtikuuta terminaalin pohjakerrokseen. Matkustajat kulkevat terminaalista uudelle taksiasemalle tuloaula 2A:n rullaportailla ja hissillä kerrosta alemmaksi P-kerrokseen.

Matkustaja kävelemässä taksiasemalle.

Kuva: Taksit ovat siirtyneet terminaalin pohjakerrokseen.

Bussiasema ja invataksit muuttavat 15.5.

Kuukakutta myöhemmin eli 15. toukokuuta muuttavat terminaali 2:n bussien jättö- ja lähtölaiturit sekä invataksien odotusalue. Ne siirtyvät nykyiseltä paikaltaan noin sata metriä kohti lentokentän toimistorakennuksia hotelli Scandicin edustalle.

Samalla hotelli- ja parkkibussit siirtyvät myös uudelle bussiasemalle. Nouto- ja jättöpaikat sijaitsevat P5-pysäköintitalon edustalla Lentäjäntiellä.

Linja-autoliikenteen ajoreitti lentoaseman alueella muuttuu. Bussit ajavat jatkossa terminaali 2:n bussiasemalle Teletien-Lentäjäntien kautta, eivätkä enää Terminaalitieltä kuten aikaisemmin.

Bussiasemalle valmistuu toukokuun loppuun mennessä liukuporrasyhteys terminaali 2:n lähtöselvityskerrokseen.

Uusi linja-autoasema lintuperspektiivistä.

Kuva: Uusi linja-autoasema siirtyi entiseltä paikaltaan noin 100 metriä.

Matkustajien jättö terminaali 2:n pääovien eteen päättyy 23.5.

Terminaali 2:n pääovien eteen johtava ramppi puretaan kesän aikana. Tämän vuoksi lähtöselvityksen eteen ei enää pääse ajamaan, vaan taksit ja yksityisautot jättävät matkustajat kyydistä yhtä tasoa alemmas, saapuvien tasolle. Tämä muutos tapahtuu 23. toukokuuta.

Matkustajien jättöä varten avataan uusi saattopiha, josta on rullaporrasyhteys lähtöselvitykseen. Saattopiha valmistuu kokonaisuudessaan kesäkuun alussa.

Terminaalin edessä voi jatkossakin pysähtyä vain hetkeksi ja jättää matkustajat kyydistä, mutta pysäköinti on kielletty.

Saattajat ja erityisesti matkustajien vastaanottajat voivat pysäköidä P3:n pikaparkissa. Pysäköinti maksaa yhden euron 10 minuutilta eli kuusi euroa tunnilta. Hallista voi ajaa ilmaiseksi ulos, jos sisäänajosta on kulunut alle 10 minuuttia.

Ulkokartta

Miksi terminaali 2:n edustalla tehdään muutoksia?

Huhti- ja toukokuussa tehtävät ajoreitti- ja laiturimuutokset ovat osa terminaali 2:n laajentamishanketta ja liittyvät Finavian miljardin euron investointiohjelmaan Helsinki-Vantaalla.

Nyt tehtävät uudelleenjärjestelyt valmistuvat kokonaisuudessaan pääosin kesäkuun loppuun mennessä, ja rakentamisessa siirrytään pysyvämpään vaiheeseen. Loppuvuonna ei näillä näkymin ole tiedossa suurempia muutoksia.

Finavian investointiohjelma pähkinänkuoressa

  • Lisää pinta-alaa Helsinki-Vantaan terminaalikokonaisuuteen: + 45 % (103 000 m2), mikä vastaa Linnanmäen huvipuiston kokoista aluetta. Terminaalin koko pinta-ala 2020-luvun alussa on yli 250 000 m2.
  • Lisää uusia lentokoneiden siltapaikkoja: 8 kpl laajarunkokoneille + 100 %, 4 kpl kapearunkokoneille + 15 %
  • Lisää kapasiteettia matkatavarankäsittelyyn: +50 %
  • Lisää kapasiteettia passintarkastukseen: +50 %
  • Uudistunutta asematasoa (lentokoneiden pysäköintialueita ja rullausteitä): 450 000 m2 eli noin 90 jalkapallokentän verran.
  • Pysäköintitalo P5:n laajennus (3 000 autopaikkaa) ja uusi pysäköintihalli (1 800 autopaikkaa)
  • Uusi multimodaali matkakeskus, joka linkittää yhteen eri liikennemuodot.
  • Finavian investointi: n. 1 miljardi euroa
  • Investointiohjelman työllisyysvaikutus rakentamisen aikana 14 000 htv
  • Lentoliikenteen kasvu tuo 5 000 uutta pysyvää työpaikkaa

Lue lisää terminaali 2:n muutoksista

Näin Helsinki-Vantaan kehitysohjelma etenee

Lataa tästä Helsinki-Vantaan ulkokartta, jossa on esitettynä pysäköintialueet, bussiasema ja taksiasemat

T2-laajennus boilerplate