Ohita navigaatio

Lapin lentoasemille kansainvälinen ilmastosertifikaatti

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
16.10.2019 klo 08:48
Picture of Lapland Northern Lights in Ivalo
Vastuullisuus
Finavia on pitkäjänteisen työn tuloksena saavuttanut tänä vuonna hiilineutraaliuden kaikilla lentoasemillaan. Seuraavaksi yhtiö tähtää nollapäästöihin.

- Olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että pystymme vähentämään oman toimintamme päästöjä ja että voimme kantaa kortemme kekoon lentoliikenteen päästöjen vähentämiseksi. Kaikki lentoasemamme ovat saavuttaneet hiilineutraaliuden tänä vuonna. Lapin lentoasemien hiilijalanjäljen pienentäminen on nyt todennettu myös lentoasemien kansainvälisellä ACA-sertifikaatilla (Airport Carbon Accreditation). Helsinki-Vantaa sertifioitiin jo vuonna 2017, kertoo Finavian vastuullisuudesta vastaava tekninen johtaja Henri Hansson.

Hansson sanoo, että Finavian ilmastotoimien ansiosta lentoasemien hiilidioksidipäästöt matkustajaa kohti ovat kymmenessä vuodessa laskeneet 68 prosenttia. Vuosien 2007 ja 2018 välillä hiilidioksidipäästöt matkustajaa kohti laskivat 2,2 kilosta 0,7 kiloon.

- Kaikki käyttämämme sähkö tuotetaan tuulisähköllä. Helsinki-Vantaalla meillä on myös oma aurinkovoimala. Helsinki-Vantaalla ja Lapin lentoasemilla dieselajoneuvojen polttoaine on korvattu uusiutuvalla, jätteistä ja tähteistä tehdyllä dieselillä.

Verkostolentoasemilla Finavia käyttää lämmityksessä mahdollisuuksien mukaan uusiutuvia energialähteitä kuten pellettejä. Puolet lentokentistä lämpiää kotimaisella puupohjaisella biopolttoaineella.

Jäljelle jäävän osuuden, esimerkiksi liikematkoista aiheutuvat päästöt, Finavia on kompensoinut. Näin kokonaishiilitase saadaan painettua nollaan. Tällä hetkellä kompensoitava osuus päästöistä on noin 45 prosenttia.

- Pienennämme jatkuvasti päästöjä konkreettisilla toimenpiteillä kuten laajentamalla uusiutuvien lämmönlähteiden ja uusiutuvan dieseliä käyttöä sekä lisäämällä sähköautoja ja -kalustoa lentoasemillamme, Hansson kertoo tulevista toimenpiteistä.

Kompensoinnilla Finavia rahoittaa Gold Standard -sertifioituja hankkeita, jotka vähentävät hiilidioksidipäästöjä muualla. Tällä hetkellä Finavia on mukana tukemassa laajaa projektia Ghanassa, jossa tehokkailla liesillä vähennetään paikallisten metsien hakkuita polttopuiksi. Projektin ansiosta Ghanassa pystytään vähentämään yhteensä miljoona tonnia hiilidioksidipäästöjä sekä samalla tuotetaan paikallisia työpaikkoja ja vaurautta.

Hanssonin mukaan lentoasemien hiilineutraalius on tärkeä vastuullisuusaskel. Seuraavaksi Finavia tähtää nollapäästöihin.

- Se tarkoittaa, että hiilipäästömme olisivat nollassa ilman kompensointia. Allekirjoitimme kesäkuussa kansainvälisen lentokenttäjärjestön ACI EUROPE:n (Airports Council International) sitoumuksen, jossa kymmenet lentoasemayhtiöt sitoutuivat nettonollapäästöihin 2050 mennessä. Tämän tavoitteen pyrimme Suomessa saavuttamaan jo 2030-luvulla.

Tietoa lentoasemien hiilineutraaliuden sertifiointiprosessista

Finavia on mukana lentokenttien yhteisessä sitoumuksessa, jonka tavoitteena on saada Eurooppaan sata hiilineutraalia kenttää vuoteen 2030 mennessä. Finavian lentoasemat muodostavat tästä tavoitteesta 20 prosenttia.

Finavia on ollut mukana ACA-ohjelmassa vuodesta 2011 alkaen. Lentoasemista Helsinki-Vantaa on sertifioitu hiilineutraaliksi vuonna 2017 ja Lapin lentoasemat vuonna 2019. Kompensaatioiden myötä myös muut Finavian lentokentät saavuttivat hiilineutraliteetin vuonna 2019, vuotta suunniteltua aikaisemmin. Nopeutetun aikataulun vuoksi ne eivät vielä ole mukana sertifioinnissa.

Lentoasemien kansainvälisessä ACA-ohjelmassa on neljä tasoa. Tasolla 1 lentoaseman on seurattava toimintansa hiilidioksidipäästöistä. Tasolla 2 lentoaseman on osoitettava, että päästöt pienenevät. Tasolla 3 lentoasemayhtiön on sitoutettava mukaan myös muita lentoasemalla toimivia yrityksiä päästövähennyksiin. Ylimmällä, 3+-tasolla jäljelle jäävät hiilidioksidipäästöt kompensoidaan. Tämän jälkeen lentoasema voidaan sertifioida hiilineutraaliksi.