Ohita navigaatio

Mika Järvinen Jyväskylän lentoaseman päälliköksi

Artikkeli julkaistu
16.07.2019 klo 09:17
Jyväskylän lentoaseman odotustilat
Ihmisiä & Ilmailua
Mika Järvinen aloittaa lentoaseman päällikkönä Jyväskylässä 1.8.2019. Järvinen siirtyy Jyväskylään Helsinki-Vantaan lentoaseman asematasotoiminnoista vastaavan päällikön tehtävistä. Nykyinen lentoaseman päällikkö Esa Kainulainen jää eläkkeelle elokuun lopulla.

Mika Järvisellä on laaja kokemus lentoaseman prosesseista ja yhteistyöstä eri sidosryhmien kanssa. Hän on vastannut Helsinki-Vantaalla esimerkiksi lentokoneiden pysäköinnin suunnittelusta ja asematasotoimintojen koordinoinnista.

- Mikalla on vahvaa kokemusta operatiivisesta johtamisesta ja toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi viemään eteenpäin Jyväskylän kentän toimintojen kehittämistä yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, sanoo Keski-Suomen aluejohtaja Mari Nurminen.

Jyväskylän lentoasema on reilun 70 000 tuhannen vuosittaisen matkustajan lentoasema. Lentoliikenne Jyväskylästä suuntautuu Helsinki-Vantaan lisäksi etelän lomakohteisiin. Merkittävää lisäliikennettä Jyväskylään tuo sotilasilmailu, sillä kentällä sijaitsee Puolustusvoimien Ilmasotakoulu.