Ohita navigaatio

Neljä tapaa, joilla matkustaja voi vähentää lentomatkansa ilmastopäästöjä

Artikkeli julkaistu
14.04.2019 klo 09:00
Lentokone nousee taivaalle.
Matkustus
Kansainvälinen lentoliikennetoimiala pyrkii puolittamaan hiilipäästönsä vuoteen 2050 mennessä. Myös matkustajat ovat entistä kiinnostuneempia lentämisen ilmastovaikutuksista. Mitä valintoja matkustaja voi tehdä, jotta lento olisi ympäristön kannalta vähemmän kuormittava?

Kansainvälinen lentoliikenne vastaa noin 2–3 prosentista ihmisten aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Koska lentoliikenne on globaalisti kasvussa, on tärkeää, että koko ala vähentää määrätietoisesti päästöjään.

Kansainvälinen lentoliikennetoimiala solmikin vuonna 2016 päästösopimuksen, joka pyrkii varmistamaan, että ala kasvaa hiilineutraalisti vuodesta 2020 eteenpäin ja puolittaa päästönsä 2050 mennessä.

Alan toimijoiden lisäksi myös lentomatkustajat kiinnittävät yhä enemmän huomiota ilmastovaikutusten vähentämiseen.

Tässä neljä vinkkiä, joilla voit itse vähentää lentomatkasta aiheutuvaa kuormitusta:

1. Valitse mahdollisimman suora reitti

Lentokoneet käyttävät eniten polttoainetta ja tuottavat siten eniten päästöjä lentoonlähdön aikana. Lentoonlähtöön voi kulua jopa 25 prosenttia koko matkan polttoaineenkulutuksesta.

Valitsemalla suoran lennon vaihdollisten yhteyksien sijaan voikin vähentää polttoaineen kulutusta ja siten päästöjä.

Kaikilla reiteillä suoria lentoja ei ole olemassa – esimerkiksi Singaporesta Dubliniin matkustettaessa välilasku on välttämätön. Voit kuitenkin valita reitin, joka kulkee määränpäähän mahdollisimman suoraan ja siten mahdollisimman vähäpäästöisesti. Esimerkiksi Bangkokin ja Helsingin kautta lentämisen sijaan voi valita yhden pysähdyksen taktiikan lentämällä vain Helsingin kautta.

Myös monilla Aasian ja Euroopan välisillä yhteyksillä pohjoinen reitti Helsingin kautta on kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n tilastojen mukaan vähäpäästöisempi kuin eteläinen tai Keski-Euroopan kautta kulkeva reitti.

2. Kompensoi hiilidioksidipäästösi

Toinen tapa vähentää lennon ilmastovaikutuksia on maksaa vapaaehtoinen kompensaatio lennon tuottamista hiilidioksidipäästöistä.

Kompensointimaksut ohjataan päästöjä vähentäviin hankkeisiin, joissa esimerkiksi istutetaan metsää sitomaan hiilidioksidia tai tehostetaan eri tavoin energiankäyttöä.

Finnairin Push for change on esimerkki palvelusta, jossa omaa hiilijalanjälkeä voi pienentää tukemalla päästövähennysprojekteja.

Esimerkiksi edestakainen lento Helsingistä Lontooseen turistiluokassa tuottaa 0,61 tonnia hiilidioksidipäästöjä henkilöä kohden. Lennon kompensointi maksaa Finnairin palvelussa 2 euroa.

3. Valitse ympäristötehokas lentoyhtiö

Lentämisen päästöjä vähentää eniten teknologian kehitys. On arvioitu, että jokainen uusi lentokoneiden sukupolvi käyttää 1520 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin edeltäjänsä. Hiilidioksidipäästöt vähenevät samassa suhteessa. Nykyiset lentokoneet kuluttavatkin matkustajaa kohden keskimäärin kolme litraa polttoainetta sadalla kilometrillä – vähemmän kuin monet ajattelevat.

Matkustajana voit valita lentoyhtiön, jonka kalusto on uutta ja käyttää polttoainetta tehokkaasti. Monet lentoyhtiöt julkaisevat tietoja kalustonsa päästöistä.

4. Pakkaa kevyesti

Matkustamisen päästöihin voi vaikuttaa myös pakkaamalla kevyesti. Kaikki lentokoneissa kulkeva tavara näet vaikuttaa koneen painoon ja sitä kautta polttoaineen kulutukseen.

Finnairin mukaan esimerkiksi viiden kilon painonpudotus matkustajaa kohti vähentäisi yhtiön tämänhetkisillä liikennemäärillä lähes 17 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa, mikä vastaa noin 400 edestakaista lentoa Helsingistä Pariisiin.

Lue lisää Finavian omasta ympäristötyöstä.

Katso Hyvien asioiden ketju -video Finavian vastuullisuudesta.

Hyvien asioiden ketju -boilerplate