Ohita navigaatio

Nimitys Finaviassa: Ulla Lettijeff Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtajaksi

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
03.12.2019 klo 07:35
Henkilökuva: Ulla Lettijeff
Ihmisiä & Ilmailua Yritys
Helsinki-Vantaan lentoaseman uudeksi johtajaksi ja Finavian johtoryhmän jäseneksi on nimitetty diplomi-insinööri Ulla Lettijeff. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 6. helmikuuta 2020.

Ulla Lettijeff on tehnyt pitkän uran Fiskars Groupissa eri johtotehtävissä, jossa hän on viimeksi vetänyt Living-liiketoimintayksikköä. Ennen Fiskarsia Lettijeff on työskennellyt useissa tehtävissä Nokialla, muun muassa Nokia Networksin Espoon tehtaan johtajana. Lettijef on ollut mukana toteuttamassa myös kansainvälisiä investointihankkeita.

– Lettijeffillä on vahvaa osaamista kansainvälisen liiketoiminnan johtamisesta, ja näkemystä sekä yritysasiakkaiden että kuluttajien palvelukokemuksen kehittämisestä. Uskon, että Lettijeffin johdolla pystymme vahvistamaan Helsinki-Vantaan kansainvälistä asemaa entisestään ja viemään mittavan investointiohjelmamme maaliin, sanoo Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

– On hienoa päästä mukaan kehittämään Euroopan parhaimmistoon kuuluvaa lentoasemaa ja jatkamaan Helsinki-Vantaan uudistamista ja palvelutarjonnan laajentamista. Odotan innolla, että voin yhdessä tiimini ja kumppaneidemme kanssa edelleen vahvistaa lentoaseman hyvää matkustuskokemusta ja sujuvaa lentomatkustusta, Lettijeff sanoo.

Helsinki-Vantaan vt. lentoasemanjohtajana ja Finavian väliaikaisena johtoryhmän jäsenenä toimii 5. helmikuuta asti Vice President Heikki Koski.