Ohita navigaatio

Puheenvuoro: Sähkölentokoneilla matkustetaan Suomessa ehkä jo 2030-luvulla

Artikkeli julkaistu
12.04.2019 klo 09:00
Henri Hansson
Vastuullisuus
Sähkölentokoneet tulevat todennäköisesti olemaan osa lentoliikenteen ilmastohaasteen taklaamista, osana muita toimia. Finavia on mukana sähkölentämisen kehittämisessä Suomessa, kertoo Finavian tekninen johtaja Henri Hansson.

Sähköiseen lentämiseen kohdistetaan tällä hetkellä paljon odotuksia. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen kaivataan kipeästi ratkaisuja, ja lentoliikenteen aiheuttamia päästöjä on saatava omalta osaltaan leikattua. Alan tavoite on puolittaa kansainvälisen lentoliikenteen päästöt 2050-lukuun mennessä samalla, kun matkustajamäärien odotetaan yhä kasvavan.

Me Finavialla uskomme, että sähköinen lentäminen tulee olemaan osa tämän yhtälön ratkaisua. Jos sähkö tuotetaan puhtaasti esimerkiksi tuuli- tai aurinkovoimalla, sähköllä kulkeva lentokone voisi kulkea jopa täysin päästöttömästi. Milloin täyssähköiset lentokoneet sitten voisivat olla todellisuutta?

Totuus on, että sähkölentokoneilla lennetään jo tänä päivänä, mutta toistaiseksi niiden kyydissä voi kulkea vasta muutama ihminen. Finaviakin on mukana rahoittamassa täyssähköistä, kaksipaikkaista Pipistrel Alpha Electro -pienkonetta, joka teki onnistuneen testilennon Malmin lentokentältä jo kesällä 2018.

Jos taas puhutaan sähkölentokoneista varsinaisessa matkustajaliikenteessä, arviot vaihtelevat. Todennäköistä on, että ensin markkinoille tulevat hybridikoneet, joissa on sähkön lisäksi edelleen myös polttomoottori. Hybridi- ja sähkökoneita kehittävät kiivaasti tällä hetkellä sekä startupit että maailman suurimmat lentokonevalmistajat, kuten Airbus ja Boeing.

Itse uskon, että Suomessa täyssähköinen matkustajakone lentää kotimaan reiteillä aikaisintaan 2030-luvun lopulla. Sähkölentokoneet tulevatkin sopimaan nimenomaan lyhyen matkan liikenteeseen, eivätkä todennäköisesti korvaa polttomoottoreita kokonaan.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että sähkö on vain osa ratkaisua. Tarvitsemme nopeita ilmastotoimia, ja yksin sähkön varaan ei voida laskea, sillä teknologian kehittymiseen menee vielä aikaa. Tämänhetkisen akkuteknologian on kehityttävä varausteholtaan noin 50-kertaiseksi, jotta sähkö voi aidosti haastaa fossiiliset polttoaineet. Juuri akun varauskyky ja paino ovatkin tällä hetkellä teknologisen kehityksen pullonkaulat. Lisäksi sähkölentokoneiden kustannukset ja turvallisuus tulevat olemaan haaste ainakin alkuun.

Me Finavialla näemme, että ilmastopäästöjen leikkaamiseen on käytettävä kaikki mahdolliset keinot. Sähkölentäminen on niistä yksi, mutta vähintään yhtä tärkeitä ovat nykyisen teknologian energiatehokkuuden kehittäminen, biopolttoaineiden käyttöönotto ja päästöjen kompensointi.

Myös me lentoasematoimijana kannamme kortemme kekoon. Kaikki Finavian Suomen lentoasemat ovat hiilineutraaleja jo nyt – ja kehitämme parhaillaan esimerkiksi parempaa latausverkkoa sähköiselle ajoneuvoliikenteelle. Samalla varaudumme etunojassa myös sähkölentokoneiden tuloon. Olemme vahvasti mukana tutkimassa sähkölentämisen teknologiaa ja selvitämme, millaista kehitystyötä se vaatii Suomen lentoasemilta.

Lue Katja Sibergin puheenvuoro lentoradan puolesta

Katso Hyvien asioiden ketju -video Finavian vastuullisuudesta.

Hyvien asioiden ketju -boilerplate