Ohita navigaatio

Suomesta kesällä entistä laajemmat yhteydet maailmalle – Helsinki-Vantaalla aloittaa kolme uutta lentoyhtiötä

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
02.04.2019 klo 09:00
lentokone kesä aircraft
Matkustus
Finavian tavoitteena on laajentaa lentoasemiensa reittivalikoimaa ja tarjota näin asiakkailleen monipuoliset yhteydet ympäri maailman. Kesäkaudella 2019 Suomeen toivotetaan tervetulleeksi kolme uutta lentoyhtiötä, minkä lisäksi Helsinki-Vantaalla ja Turussa juhlistetaan uusien reittien avajaisia.

Suomessa aloittaa toimintansa kolme kansainvälistä lentoyhtiötä

Vuonna 2019 Helsinki-Vantaalla aloittavat operaationsa Air Serbia, Tibet Airlines ja Juneyao Air. Lentoyhtiö Air Serbia yhdistää Suomen ja Serbian pääkaupungit aloittamalla yhteyden Helsinki-Vantaalta Belgradiin kolmesti viikossa kesäkuusta alkaen. Kiinalaiset Tibet Airlines ja Juneyao Air puolestaan vahvistavat Helsinki-Vantaan yhteyksiä Aasiaan. Tibet Airlines aloittaa huhtikuussa lennot Helsingistä Jinaniin, ja Juneyao avaa kesäkuussa ympärivuotisen yhteyden Shanghaihin.

Etsimme Suomen lentoasemille jatkuvasti uusia kumppaneita kattavien lentoyhteyksien varmistamiseksi sekä suomalaisille että kansainvälisille matkustajille. Helsinki-Vantaan lentoasemalta on jo tällä hetkellä Pohjois-Euroopan runsaimmat yhteydet Aasiaan, mitä uudet yhtiöt vahvistavat entisestään, kertoo Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori.

Lentoyhtiöt tekevät päätökset uusista lentoyhteyksistä tarkan analyysin pohjalta, jossa kaikkein keskeisimpänä kriteerinä on kysyntä. Lentoyhtiöiden näkökulmasta Helsinki-Vantaan lentoaseman kilpailutekijöitä ovat monipuoliset suorat yhteydet muille kentille sekä luotettavat ja kustannustehokkaat palvelut.

Haluamme olla Pohjois-Euroopan paras lentoasemakumppani sekä uusille että jo olemassa oleville asiakkaillemme. Helsinki-Vantaan rooli kansainvälisen lentoliikenteen risteyskohtana on kasvanut merkittävästi, ja vuonna 2018 vaihtomatkustajien osuus lähtevistä matkustajista ylitti jo 35 prosenttia. Esimerkiksi aasialaisille matkustajille Helsinki-Vantaan lentoasema toimii porttina Suomeen sekä vaihtokenttänä matkalla muualle Eurooppaan, kertoo Vuori.

Uudet reitit Helsinki-Vantaalta ja Turusta kesäkaudella 2019

Keväällä 2019 eniten uusia reittejä avaa Finnair, joka aloittaa lennot Helsinki-Vantaalta viiteen uuteen kohteeseen. Euroopassa uudet kesäkohteet ovat Porto ja Bordeaux, jonne Finnair lentää Helsingistä kahdesti viikossa, sekä Bologna, jonne lennetään kolmesti viikossa. Lisäksi Hannoveriin on lentoyhteys huhtikuun lopusta alkaen vuoden ympäri seitsemän kertaa viikossa. Kesäkaudelle on avattu myös reitti Helsingistä Los Angelesiin kolmesti viikossa.

Norwegian aloittaa huhtikuussa kesäkauden lennot Helsingistä Italian Pisaan ja Montenegron Tivatiin kerran viikossa.

Lentoyhtiö Wizz Air lentää Turusta Pohjois-Makedonian pääkaupunki Skopjeen kahdesti viikossa heinäkuusta alkaen. Yhtiön uusia yhteyksiä ovat lisäksi Turku–Lontoo ja Turku–Krakova, jotka laajentavat Turun verkostoa Euroopan suurkaupunkeihin.

Uudet yhteydet kesäkaudella 2019
Lentoyhtiö Mistä Mihin Yhteyden
avaus
Lentokone Lähtöjä
viikossa
Sesonki
Air Serbia Helsinki Belgrad 1.6.2019 A319 3 ympäri vuoden
Finnair Helsinki Porto 21.6.2019 A319 2 kesäkausi
Finnair Helsinki Bordeaux 11.5.2019 A319 2 kesäkausi
Finnair Helsinki Bologna 10.4.2019 A319 1–3 kesäkausi
Finnair Helsinki Hannover 29.4.2019 A320 7 ympäri vuoden
Finnair Helsinki Los Angeles 31.3.2019 A350 3 kesäkausi
Juneyao Helsinki Shanghai 28.6.2019 B787-900 7 ympäri vuoden
Norwegian Helsinki Pisa 6.4.2019 B737 1 kesäkausi
Norwegian Helsinki Tivat 16.4.2019 B737 1 kesäkausi
Tibet Airlines Helsinki Jinan 8.4.2019 A330-200 2 ympäri vuoden
Wizz Air Turku Skopje 3.7.2019 A330-200 2 ympäri vuoden
Wizz Air Turku Lontoo 2.7.2019 A320-200 3 ympäri vuoden
Wizz Air Turku Krakova 1.5.2019 A320-200 2 ympäri vuoden

Lisätyt vuorot olemassa olevilla yhteyksillä

Finnair lisää vuoroja Helsinki-Vantaalta jo olemassa oleville reiteilleen. Helsingin ja Hongkongin välillä lennetään kesästä alkaen kaksi vuoroa päivässä ja välillä Helsingin–Kansai yhteensä kymmenen lentoa viikossa. Japanin Golden Week -lomaviikolla huhtikuussa Helsingin ja Naritan välillä operoidaan kahden vuoron sijaan kolme vuoroa viikossa. Reitille Helsinki–Lontoo lisätään jatkossa yksi päivittäinen lisävuoro, minkä lisäksi iltapäivälennoilla on käytössä suurempi konetyyppi. Muutokset tuovat reitille jatkossa yli 20 prosenttia enemmän asiakaspaikkoja. Kesäkaudella Lontooseen lennetään yhteensä jopa seitsemän kertaa päivässä.

AirBaltic puolestaan on lisännyt lentoja Turusta Riikaan neljällä uudella vuorolla viikossa 31.3. alkaen, jolloin välillä lennetään jatkossa yhteensä 11 vuoroa viikossa.