Ohita navigaatio

Tulevaisuuden läpivalaisuteknologia mullistaa turvatarkastuksen

Artikkeli julkaistu
14.11.2019 klo 09:00
Helsinki_vantaa_T2_turva
Vastuullisuus
Finavia ottaa ensi vuonna koekäyttöön teknologian, joka mahdollistaa nesteiden kuljettamisen käsimatkatavaroissa.

Helsinki-Vantaan lentoaseman uuden, vuonna 2021 käyttöön otettavan Terminaali 2:n valmistelut etenevät Finaviassa täyttä vauhtia. Osana suunnittelua Helsinki-Vantaan lentoasemalla testataan uutta käsimatkavaran läpivalaisuteknologiaa. Sen on määrä tuoda suuria muutoksia turvatarkastukseen.

Uuden teknologian tarkoituksena on mahdollistaa nesteiden ja elektroniikan kuljettaminen käsimatkatavaroiden sisällä turvatarkastuksen läpi ja siten lopettaa litran pussien ja läppärien esille kaivamisen rumba.

Suunnittelemme tulevaisuuden terminaalia ja haluamme rakentaa sinne laitekannan, joka vastaa tulevaisuuden vaatimuksia ja tekee turvatarkastuksesta paljon nykyistä sujuvampaa. Avain tähän on muun muassa tietokonetomografiaan ja älykkäisiin algoritmeihin perustuva skannaus, joka mahdollistaa kaikkien nesteiden kuljettamisen käsimatkatavaroissa eikä isoa elektroniikkaa tarvitse kaivaa ulos laukusta, kertoo Finavian palvelupäällikkö Joni Pekkanen.

Uutta turvatarkastusteknologiaa ollaan ottamassa koekäyttöön jo vuoden 2020 aikana. Se sijoitetaan non-Schengen-puolen vaihtomatkustajien turvatarkastukseen, joten lähtevien matkustajien arjessa se ei vielä näy. Tarkoituksena on saada kokemuksia tekniikan toimivuudesta ennen isompia hankintoja. Toistaiseksi siis turvatarkastuksessa on meneteltävä kuten ennenkin: pakattava nesteet määräysten mukaisesti ja otettava suuremmat elektroniset laitteet esille laukusta.

Eroon muovijätteestä ja sujuvuutta turvatarkastuksiin

Turvatarkastuslaitteiden vaiheittainen uusiutuminen tuo hiljalleen muutoksia lentomatkustajan rutiineihin. Lähitulevaisuudessa nesteitä ei luultavasti enää tarvitse pakata erillisiin läpinäkyviin muovipusseihin, kun läpivalaisulaitteen algoritmi osaa analysoida nesteitä käsimatkatavaroiden joukosta. Tarkoitus on samalla vähentää muovijätteen määrää.

Jätteen määrän vähentäminen on meille tärkeää ja yksi syy turvatarkastuksen uusimiseen. Nykyisin meillä kuluu turvatarkastuksen vuoksi miljoonia muovipusseja vuodessa. Tarkastamme Helsinki-Vantaalla noin kahdeksan miljoonaa matkustaa vuodessa, ja suurella osalla heistä on litran suljettu pussi nesteitä varten, Joni Pekkanen sanoo.

Uuden sukupolven älykäs turvatarkastusteknologia yleistyy parhaillaan etenkin eurooppalaisilla lentoasemilla. Esimerkiksi Schipholin lentoasemalla Alankomaissa on jo uutta tekniikkaa käytössä.

Tavoitteenamme on rakentaa linjasto, joka toimii mahdollisimman sujuvasti asiakkaan näkökulmasta. Uusi läpivalaisutekniikka yhdistettynä toimivaan linjastokokonaisuuteen nopeuttaa turvatarkastusta. Lähivuosina turvatarkastus voi olla jopa tuplasti nykyistä nopeampi, mutta samaan aikaan myös turvallisuus ja vastuullisuus paranevat.

Tarkista turvatarkastuksen arvioitu jonotusaika tästä