Ohita navigaatio

Finavia sulkee Helsinki-Vantaan kiitotie 1:n talveksi – meluvaikutukset jäävät vähäisiksi

Artikkeli julkaistu
22.10.2020 klo 12:15
Arkistointipäiväys
Lähikuva kiitotiestä yöaikaan
Yritys
Helsinki-Vantaan lentojen määrät ovat vähentyneet dramaattisesti koronapandemian ja tiukkojen matkustusrajoitusten vuoksi. Lentoaseman kiitotie 1 suljetaan 1. marraskuuta 2020 alkaen puoleksi vuodeksi 30. huhtikuuta 2021 asti.

-On surullista, että joudumme tänä vuonna jo toistamiseen sulkemaan yhden kiitoteistämme. Se kuvastaa hyvin lentoliikenteen tämänhetkisiä vaikeuksia. Lentoalan ahdingolle ei näy loppua, sanoo lentoasemanjohtaja Ulla Lettijeff Finaviasta.

Helsinki-Vantaan kolmesta kiitoteistä on jo aiemmin tänä vuonna ollut suljettuna kiitotie 3, joka oli pois käytöstä neljän kuukauden ajan huhtikuun alusta elokuun alkuun. Kesällä lentoliikenteessä oli elpymisen merkkejä, mutta koronavirustilanne on kuitenkin syksyn mittaan muuttunut jälleen huonompaan suuntaan.

Tiukat matkustusrajoitukset ovat kääntäneet lentojen määrän uudelleen laskuun. Lettijeffin mukaan lentoja on arvioitu olevan talvella vain noin 25 prosenttia normaalista määrästä, minkä vuoksi täyskapasiteettia ei ole järkevää pitää yllä.

Yhteensä lentoonlähtöjä ja laskeutumisia ennustetaan olevan päivässä 100–150, kun normaalimäärä on yli 500 operaatiota päivässä. Muutos on nähtävissä myös konetyypeissä, sillä lentoyhtiöt lentävät nyt suhteessa aikaisempaa enemmän pienillä ja vähämeluisilla ATR- ja Embraer-koneilla.

Kun kiitotie 1 (04R/22L) on talvella kiinni, käytetään lentoonlähtöihin ja laskeutumisiin ensisijaisesti kiitotie 3:a (04L/22R). Lisäksi kunnossapitotilanteen salliessa lentokoneet laskeutuvat myös kiitotie 2:lle (15).

Nousu- ja laskureitit painottuvat eri tavoin

Kiitoteiden käyttöperiaatteet muuttuvat, mutta lentojen pienen määrän vuoksi lentokonemelu kokonaisuutena vähenee. Lentoreitit eivät muutu, mutta niiden käyttö painottuu kiitoteiden mukaisesti aiemmasta poiketen.

Länsi- ja etelätuulilla ensisijainen lentoonlähtökiitotie lännen suuntaan on kiitotie 3 (22R) kuten normaalistikin. Tällöin laskeudutaan läpi vuorokauden kiitotie 3:lle (22R) samaan tapaan, kuten yleensä toimitaan iltapäivisin. Lisäksi laskeutumisia tehdään mahdollisuuksien mukaan pohjoisen suunnasta kiitotie 2:lle (15), mikä on normaalisti yleisin tapa laskeutumisissa.

Itä- ja pohjoistuulilla laskeutumiset tehdään kiitotie 3:lle (04L) normaaliin tapaan. Lentoon lähdetään silloin kiitotie 3:lta (04L) kiitotie 1:n (04R) asemasta. Lentoonlähteviä koneita havaitaan talvella aiempaa enemmän Tuusulan ja Nurmijärven alueella.

Hyvä tietää lentokonemelun hallinnasta

Näin lentokoneiden aiheuttamaa melua hallitaan Helsinki-Vantaalla normaalitilanteessa.

Näin lentokoneiden melua hallitaan talven 2020-2021 kuluessa.

Näin lentokoneelle määräytyy oikea kiitotie Helsinki-Vantaalla