Ohita navigaatio

Finnair luopuu Suomeen lentävien matkustajien koronatodistusvaatimuksesta

Artikkeli julkaistu
07.07.2021 klo 14:02
Finnair
Matkustus
Lentoyhtiö Finnair on ilmoittanut luopuvansa hallituksen uuden maahantulomallin myötä Suomeen lentävien matkustajien koronatodistusvaatimuksista 12. heinäkuuta alkaen.

Finnair kertoo tiedotteessaan 7. heinäkuuta luopuvansa Suomeen lentävien matkustajien koronatodistusvaatimuksista. Aiemmin Finnair on edellyttänyt Suomeen tulevilta matkustajilta ennakkotestitodistusta, todistusta sairastetusta koronatartunnasta tai rokotustodistusta. Finnair luopuu koronatodistusvaatimuksista 12.7. samanaikaisesti, kun hallituksen uusi maahantulomalli astuu voimaan.

Uuden mallin mukaisesti viranomaiset tarkastavat koronatodistukset maahantulopisteissä, joten asiakkaidemme ei enää tarvitse esittää todistuksia Finnairille ennen koneeseen nousua, kun heidän määränpäänsä on Suomi, sanoo Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt.

Helsingistä kansainväliselle jatkolennolle siirtyvien matkustajien todistukset Finnair edelleen tarkastaa ennen koneeseen nousua.

Hallituksen uusi maahantulomalli avaa vapaa-ajan matkustusta Suomeen ja Suomesta.  EU- ja Schengen-alueelta voi tulla Suomeen vapaasti 12.7. lähtien ilman mitään erityisiä terveysturvallisuustoimia, jos on täysin rokotettu, tai sairastanut koronaviruksen 6 kk:n sisällä, tai syntynyt vuonna 2006 tai sitä myöhemmin, tai jos saapuu Suomeen alhaisen ilmaantuvuusluvun maasta.

Yhden rokotuksen saaneiden tulee käydä koronatestissä vähintään 72 tuntia maahantulon jälkeen, ja täysin rokottamattomilta edellytetään lisäksi ennakkotestitodistusta tai testiä maahan tullessa.  

Lähde: Finnairin lehdistötiedote 7.7.2021

Lue lisää

Lentomatkustus koronan aikana

Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 1 avautuu 12.7.

Varaa kesällä runsaasti aikaa lentoasemalle – ruuhkaa aamulla ja iltapäivällä