Ohita navigaatio

Kiitoteiden talvikunnossapito on tarkoin harjoiteltua tanssia – näin Finavia huolehtii lumiosaamisestaan ympäri vuoden

Artikkeli julkaistu
28.10.2022 klo 09:10
kiitotiet snowhow
Matkustus
Finavia on vuosikymmenten ajan pitänyt huolen, että lentoasemat toimivat säällä kuin säällä. Se onnistuu ainoastaan tarkkaan harjoitelluilla kuvioilla, saumattomalla yhteistyöllä sekä rautaisella ammattitaidolla.

Maassa, jossa talvi kestää lähes puoli vuotta, täytyy lentoasemien olla valmiita kohtaamaan kaikenlaiset sääolosuhteet alijäähtyneistä vesisateista lumimyrskyihin, jotta kiitoteillä on paras saatavilla oleva kapasiteetti.

– Tavoitteenamme on turvallinen ja sujuva lentoliikenne kaikissa keliolosuhteissa sekä kaikkina vuodenaikoina. Siihen tarvitaan maailmankuulua lumiosaamistamme eli niin sanottua snowhow’ta, sanoo Finavian kiitotie- ja asematasotoiminnoista vastaava johtaja Jani Elasmaa.

Ei ole sattumaa, että Finavian lumiosaaminen on koko maailman tasolla ainutlaatuista. Lumiosaaminen pitää sisällään muun muassa lumen linkoamisen, auraamisen, harjaamisen sekä kiitoteiden liukkaudentorjunnan mahdollisimman ympäristöystävällisten kemikaalien avulla.

– Me täällä Pohjolassa olemme tottuneet lumisiin ja jäisiin talviin. Lumiosaaminen on kuitenkin vuosien varrella kehittyneen ammattitaidon, harjoittelun, yhteistyön ja sisun tulos, Helsinki-Vantaan kunnossapitopäällikkö Pyry Pennanen summaa.

Talvityössä ei sooloilla

Vaaditaan satojen ammattilaisten saumatonta yhteistyötä, jotta esimerkiksi Helsinki-Vantaan kilometrien mittaiset kiitotiet voidaan pitää sydäntalvellakin toimintakunnossa. Erityisen tärkeää on jatkuva vuoropuhelu lennonjohdon ja kunnossapidon välillä.

– Lentoliikennealueella työskentelyn täytyy olla todella järjestelmällistä, eikä siellä voi sooloilla. Siksi on tärkeää, että lennonjohto ja kunnossapito ovat koko ajan tietoisia toistensa tekemisistä, Pennanen sanoo.

Parhaiten yhteispeli onnistuu, kun käytössä ovat tarkasti määritellyt ja harjoitellut harjauskuviot, joiden mukaan lunta aurataan ja liukkautta torjutaan kiitoteillä.

– Harjauskuviot ovat eräänlaisia karttoja lumiaurojen tarkoista liikkeistä. Niiden avulla lennonjohto tietää jopa 75 minuuttia etukäteen, missä kunnossapidon ajoneuvot milläkin hetkellä menevät. He suunnittelevat sen mukaan liikennettä ja järjestävät kunnossapidolle työrauhan. Se on kuin tarkoin harjoiteltu tanssi.

Tarkat ja taitoa vaativat kuviot eivät onnistuisi ilman Finavian urakoitsijoita ja noin 130 talvityöntekijää, joilla on vuosikymmenten kokemus talvityöstä. Heille lumiosaaminen on ylpeyden aihe ja kunnia-asia.

– Kovan myräkän iskiessä kaikilla on selkeä visio, mitä lähdetään tekemään. Asenne on parhaimmillaan kelien ollessa kaikkein pahimmat.

Ennakointi on kaiken A ja O

Talvellakin katse on pidettävä tulevaisuudessa. Finavia ennakoi jatkuvasti sään muutoksia ja suunnittelee toimenpiteet niiden mukaan. Tässä auttaa erityisesti Ilmatieteen laitos, joka tarjoaa ajantasaista ja tarkkaa tietoa lentoliikenteeseen vaikuttavista sääilmiöistä.

– Saamme hyvissä ajoin tiedon siitä, koska esimerkiksi isompi lumimyräkkä osuu kohdalle. Sen avulla pystymme varmistamaan yhdessä kunnossapidon, lennonjohdon ja lento- sekä maapalveluyhtiöiden kanssa, että meillä on riittävästi väkeä töissä ja kaikille on selvää, mitä tehdään, Pennanen kertoo.

Joskus sää kuitenkin käy ylivoimaiseksi, ja lentoliikenne asemalle on keskeytettävä hetkellisesti. Silloin isoja päätöksiä on tehtävä nopeasti.

– Turvallisuus on kaikkein tärkeintä. Siksi meillä on oltava myös rohkeutta todeta, että keli on liian huono eikä lentotoiminnan pyörittäminen ole turvallista. Viestimme tilanteesta ajantasaisesti kaikille niille, joita se koskettaa.

Ennakointi ei rajoitu talvikauteen. Seuraavaan talveen aletaan valmistautua heti edellisen päätyttyä.

– Tässä työssä on mietittävä aina kuusi kuukautta eteenpäin. Seuraavaan kauteen aletaan valmistautua jo toukokuussa huoltamalla koneita sekä rekrytoimalla ja kouluttamalla ihmisiä.

Menetelmät kehittyvät, mutta sisältö pysyy samana

Finavian lumiosaaminen on kehittynyt vuosien varrella erityisesti menetelmien osalta.

–Olemme rakentaneet järjestelmällisen ja toistettavan työskentelytavan, jotta yhä isommat alueet saadaan säädyllisessä ajassa siivottua. Se tarkoittaa parempia harjauskuvioita ja vuorojärjestelyjä.

Työn sisältö ei kuitenkaan ole suuresti muuttunut.

– Sään ennustaminen on kehittynyt, ja koneet ovat isompia ja tehokkaampia. Työ on silti samalla tavalla raakaa ja mekaanista kuin aina ennenkin.